Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ainakaan urheilussa.
Oulun Kärppiä veikkailtiin varmaksi mestariksi niin koko kauden kuin finaalipelienkin alkaessa. Ja Oulussahan se poika lopulta saunoikin, ei sen puoleen. Mutta. Pienten marginaalien finaalit olisivat voineet kääntyä ihan mihin suuntaan tahansa.
Hopee ei oo häpee, tavataan sanoa. Tai ehkä silloin joskus kaksikymmentä vuotta sitten kyläkoulun hiihtokilpailussa saattoi tuntuakin siltä. Sarjassa, jossa sivakoi kaksi nöösiä.
Tapparan kohdalla ei kuitenkaan voida olla kallella kypärin, vaikka maalivahti Juha Metsolan murtunut ilme ja olemus viimeisen finaalin jälkeen kertoikin jotain muuta. Finaaleissa pelasi kaksi mestaria, mutta vain toinen sai kohottaa Kanada-maljan.
Hopea tuntuu olevan yleinen väri Pirkanmaan keväässä. Salibandyssa sekä Classicin miehet että naiset saivat palkintokaappiaan koristaman hopeiset mitalit. Myös Oriveden Ponnistuksen naiset kahmaisivat hopeata.
Toisaalta, päästiinhän sitä kultaakin Pirkanmaalla juhlimaan. Vammalan Lentopallon mestaruus täytti sunnuntaina Sastamalan torin. Neljäs peräkkäinen mitali on Sastamalan kokoiselle paikkakunnalle huikea saavutus.
Erinomaista on ollut myös Ilveksen menestys. Futsalissa. Viides peräkkäinen mestaruus ei jätä jossittelun varaa. Jossittelun, jota kolumnini alku suorastaan pursuili.
Kesä voi alkaa. Kunhan nyt ensin jännitetään Tampereen Pyrinnön mitalijahtia koripallossa. Ja onhan vielä jääkiekon MM-kisatkin. Kuka muuten hakee kisaeväät?