- Siinä mielessä se saattaisi olla mahdollista, että loppukauden osalta nämä tehtävät voitaisiin jakaa nykyisille ministereille, mutta tämä on oma mielipiteeni, Räsänen sanoo.

Räsäsen mielestä liikenneministerin paikalta väistyvän Merja Kyllösen sekä kulttuuri- ja urheiluministerin salkun jättävän Paavo Arhinmäen tehtävien jako nykyministereille kannattaisi vähintääkin vakavasti selvittää.

- Tietysti sillä pieni viesti ehkä tällaisena taloudellisesti vaikeana aikana on, vaikkei se toki mitään ratkaise sinänsä. Toki voi olla että päädytään johonkin toiseenkin vaihtoehtoon, Räsänen pyörittelee.

Vasemmistoliitto jätti hallituksen viime tiistaina. Ministerinsalkkujen jaosta on määrä päättää tällä viikolla.