Hallituksen sisällä näyttää olevan varsin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä lapsilisien leikkaamistavasta päätettiin keskiviikon vastaisena yönä kehysriihessä. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että leikkauksen tasoksi sovittiin 110 miljoonaa euroa. Mutta siitä ei löydy yhteistä linjaa, mitä leikkauksen kohdentamisesta päätettiin.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi heti tuoreeltaan keskiviikkoyön tiedotustilaisuudessa, että leikkauksen yksityiskohdista ei sovittu mitään.
– Siitä sosiaalipoliittinen ministerivaliokunta neuvottelee vielä erikseen. Siinä on tietysti useampia mahdollisuuksia ja yksi on tasainen leikkaus. Mutta siitä vielä ministerit keskustelevat. Tästä ei ole suurempaa erimielisyyttä. Erilaisia ajatuksia on, mutta yksityiskohdat tulevat vielä myöhemmin, Katainen sanoi.
Kristillisdemokaraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen halusi heti tämän jälkeen täsmentää Kataisen lausuntoa. Lapsilisän leikkaaminen on ollut ehkä vaikein säästöpäätös juuri kristillisdemokraateille.
– Toki näitä yksityiskohtia todellakin vielä hiotaan. Mutta siitä olemme sopineet, että tuo leikkaus toteutetaan tasaleikkauksena niin että yksinhuoltajakorotuksiin ei leikkausta kohdenneta. Ja tämän takana on se, että lapsiköyhyys kohdistuu nimenomaan yksinhuoltajatalouksiin ja monilapsisiin perheisiin. Ja sen vuoksi se toteutetaan todellakin tasasuuruisena leikkauksena, Räsänen sanoi.
Hänen mielestään tasaleikkaus on kaikkein oikeudenmukaisin tapa.
Katainen: Päätöstä ei avata
Asia nousi uudelleen esille, kun Yle Uutiset kertoi tänään, että SDP:lle ja vihreille tasasuuruinen leikkaus ei kelpaa.
SDP:n ryhmänjohtaja Jouni Backman sanoi, että jos malli aiheuttaa ongelmia, pitää miettiä uusia vaihtoehtoja. Vihreiden ryhmänjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan esitti, että leikkausta pitäisi vielä pohtia progressiivisen verotuksen kautta.
Sairaana oleva pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kommentoi asian käänteitä Facebookissa. Hän kirjoitti, että tehtyjä päätöksiä ei avata mutta yksityiskohtia varmasti tarkennetaan.
Päivi Räsänen kiirehti tämän jälkeen muistuttamaan, että asia on todellakin jo lyöty lukkoon. Hän muisteli, että päätös tehtiin Säätytalolla sen jälkeen, kun vasemmistoliitto oli jo lähtenyt hallituksesta.
– Lopulta päädyttiin siihen, että tuo 110 miljoonaa euroa kohdistettaisiin tähän lapsilisäleikkaukseen ja sitten sovittiin vielä kehysriihi-iltana kaikkien puolueiden kesken, että se suoritetaan tasaleikkauksena, niin että yksinhuoltajakorotukseen ei tule leikkausta, Räsänen sanoi Yle Uutisille.
Huovinen: Alustavasti sovittiin – päätetään lopullisesti elokuussa
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö puolestaan muisteli, että lopullista sopimusta leikkaustavasta ei tehty.
– Siinä jäi se yksityiskohtainen toteuttamistapa jossain määrin auki. Ja nyt on mahdollista vielä arvioida, että se olisi sosiaalisesti mahdollisimman oikeudenmukainen, hän sanoi.
Samalla tavalla asian muisti myös peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.), jonka toimialaan lapsilisät kuuluvat.
– Alustavasti oli esillä tietenkin myöskin se, että tuo malli olisi se tasaleikkausmalli. Mutta näitä vaikutusarviointeja pitää vielä tehdä. Mutta en usko, että tätä summaa pystymme enää avaamaan, hän sanoi.
Huovinen korosti, että asiasta päätetään lopullisesti vasta elokuun budjettiriihessä, koska muutos on tulossa voimaan ensi vuoden budjetissa.