Suomen bruttokansantuote on noin kolminkertaistunut 1970-luvulta. Tästä huolimatta hyvinvointi lienee saavuttanut huippunsa jo 1980-luvun lopulla. Bruttokansantuote on kasvanut, mutta hyvinvointi ja onnellisuus välttämättä eivät.
Kukapa meistä haluaisi palata ympäristömyrkkyjen, ihmisruhon rampauttavien metsätöiden tai parantumattomina pidettyjen sairauksien aikaan. Lumiset talvet ja ojanpientareella punoittavat mesimarjat vielä kelpaisivat. Aidon kehityksen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden arviointi yksilötasolla vielä jotenkin onnistuu, mutta kansantalouden tilinpidossa niiden mittaaminen on vaativa tehtävä.
Bruttokansantuotteen eli BKT:n rinnalle on rakennettu ympäristön tilaa ja hyvinvointia kuvaavia mittareita. Aidon kehityksen mittaaminen onkin tarpeen, sillä bruttokansantuote ei erottele hyödyllistä ja haitallista tuotantoa. Siten myös ympäristön pilaaminen ja myöhemmin sen kunnostaminen lisäävät bruttokansantuotetta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kehitetty aidon hyvinvoinnin tai paremminkin kehityksen mittari GPI (Genuine Progress Indicator) kuvaa kestävyyttä, hyvinvointia ja laatua laajemmin kuin bruttokansantuote. Se ottaa huomioon esimerkiksi kotityön hyödyt ja ympäristön pilaantumisen haitat.
Pelkistetysti GPI-mittarissa yksilön hyvinvointia lisäävät kulutus sekä hyvinvointia tuottavat palvelut. Hyvinvoinnin arvoa taas vähentävät tuotetut haitat ja luonnon heikentyminen. Haittoja ovat niin työttömyys, liikenneonnettomuudet kuin rikollisuuskin. Luonnon heikentymistä aiheuttavat päästöt, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö sekä monet muut ihmistoiminnan seuraukset.
Ympäristöministeriön toimeksiannosta Eero Vatanen Itä-Suomen yliopistosta tutki tämän aidon kehityksen mittarin tuloksia, analyysejä ja ongelmia Itä-Suomen maakunnissa. Näissä tuloksissa henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on Pohjois-Karjalassa alhaisin. GPI:llä mitattuna aito kehitys on Pohjois-Karjalassa kuitenkin Itä-Suomen parasta. Varmaa johtopäätöstä, että pohjoiskarjalaiset ovat muita itäsuomalaisia hyvinvoivempia tai onnellisempia, ei tästä voine tehdä.
Hyvinvointiero Pohjois-Karjalan eduksi erityisesti Etelä-Karjalaan verrattuna on viime vuosina kasvanut. Suurimpia selityksiä ovat luonnon heikentymisen aiheuttamat kustannukset. Hiilidioksidipäästöjen laskennalliset haitat olivat Etelä-Karjalassa 2,3-kertaiset öljyvapautta tavoittelevaan Pohjois-Karjalaan verrattuna. Hyvinvoinnissa pientä hiilidioksidipäästöjen muutosta me tuskin huomamme. Sen sijaan kestävään kehitykseen päästöillä on suurempi merkitys. Luonnonvarojen kulumisen haitat jakaantuvat maakuntien välille hiilidioksidipäästöjä tasaisemmin.
Erilaisten kehitys-, hyvinvointi- ja onnellisuusmittareiden laskentaan, tulkintaan ja ymmärtämiseen liittyy lukuisia virhemahdollisuuksia. Parempi on tietysti voida hyvin kuin pahoin ja olla onnellinen eikä onneton. Ja parempi kai se on ymmärtää vaikka väärin, kuin olla ymmärtämättä ollenkaan.
Taloudellisen kasvun kytkeminen irti luonnonvarojen lisääntyvästä käytöstä ja kulutuksesta on paitsi järkevää, myös välttämätöntä. Näin luodaan edellytykset hyvinvoinnille ja ehkä myös onnellisuudelle. Bruttokansantuotetta monipuolisemmat mittarit ja niiden käyttäminen ovat tarpeen. Aidon kehityksen mittaaminen nostaa arvoonsa myös niitä tekijöitä, joiden vuoksi Pohjois-Karjalassa on hyvä asua ja elää.
Ari Niiranen on Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja.