Valtakunnassamme on meneillään jo kolmas hallituskausi, jonka päämääränä on kuntarakenneuudistuksen toimeenpano sekä etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenorganisointi. Niin sanotun Paras-hankkeen käynnistymisestä tulee ensi vuoden alussa täyteen jo 10 vuotta.

Surullista tässä asiassa on se, että – jääkiekkotermein kuvaten - kunta-alalla on pian kokonainen vuosikymmen istuttu pukukopissa piirtämässä fläppitaululle kentällisten kokoonpanoja sen sijaan, että olisi hypätty kaukaloon tekemään maaleja.

Kunta-alan johtavat viranhaltijat ja poliittinen johto on kuluttanut arvokasta aikaansa lähinnä erinäisten selvitysten, selontekojen ja lausuntokierrosten kimpussa. Voi vain miettiä, mitähän kaikkea Suomessa olisikaan saatu aikaan, jos tuo aivokapasiteetti olisi suunnattu vatuloinnin sijasta esimerkiksi elinkeinojen kehittämiseen?

Olennainen syy uudistusten pitkittymiseen on se asenteellinen tulokulma, jolla uudistuksia on yritetty runnoa eteenpäin. Uudistuksesta on tullut pakkopullaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kunta-alan toimijoita on puhuteltu matalan tuottavuuden alan kustannusongelmina. Omaa kotikuntaansa ja sen palvelujen kehittämistä tarmokkaasti puolustavaa kunnanjohtajaa nimitellään änkyräkunnanjohtajaksi.

Itsekin alan jo välillä miettiä, että olenkohan minä sitten änkyrämaakuntajohtaja, kun puolustan henkeen ja vereen tätä synnyinseutuani ja kotimaakuntaani Pohjois-Karjalaa.

Oikeinkäytettyinä kunta-alan väki ja voima eivät ole vähäiset. Meillä Pohjois-Karjalassa kuntien, kuntayhtymien ja kunnallisten liikelaitosten palveluksessa työskentelee lähes 17 000 ihmistä. Luku on enemmän kuin joka neljäs kaikista maakuntamme työpaikoista. Lisäksi on otettava huomioon, että iso osa yrityksissä työskentelevistä saa toimeentulonsa myymällä tavaroita ja palveluja kunnille.

Pohjois-Karjalan terveydenhoito- ja koulutusjärjestelmät sekä pelastustoimi – esimerkkejä mainitakseni - ovat kotimaisissa vertailuissa ja arvioinneissa sijoittuneet kärkipäähän sekä laadussa että kustannustehokkuudessa. Näitä asioita on tarpeen tuoda enemmän esille. Kyse on onnistumisestamme, menestystarinasta omassa ajassamme.

Kunta-ala - ja kunnissa toimivat ihmiset - ansaitsevat arvonnoston. Hiukan lisää respektiä, sanoisi Juhani Tamminen. Opettajat loistavat kansankynttilöinä kasvattaen tulevaisuutemme tekijöitä, kulttuuriväki ammentaa auringonvaloa ja ajattelun syvyyttä arkeemme, sairaanhoitajat huolehtivat hoivan tarpeessa olevista.

Ei ole kohtuullista, että nämä arjen sankarit saavat harva se aamu töihin lähtiessään päivän apatia-annoksen lukiessaan lehdestä olevansa ennen muuta rasite koko yhteiskunnalle. Paljon piristävämpää olisi lähteä töihin maakunnan vetovoiman avaintoimijoina, joita kunta-alan ihmiset oikeasti ovat.

Kunta- ja sote-uudistukset eivät voi onnistua, ellei eri toimijatahoja kannusteta avoimesti miettimään uusia rakenteita positiivisemmassa valossa ja kohteliaammin sanankääntein.

Työn iloa ja tekemisen riemua kunta-alan ihmisille!

Pentti Hyttinen, maakuntajohtaja, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto