Kannabis-illan ensimmäinen tunti käynnistyi keskustelemalla aluksi kannabiksen kotikasvatuksesta. Muusikko Julius Sarisalmi ja blogisti Mikko Pekkola kertoivat molemmat, että heiltä on takavarikoitu kymmeniä kannabiskasveja kotietsintöjen yhteydessä. Sarisalmi kertoi saaneensa rangaistukseksi 40 päiväsakkoa. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Aaro Häkkinen pitää parempana sitä, että kannabista kasvatetaan itse kuin hankitaan rikollisilta.

Sisäministeri Päivi Räsänen oli eri mieltä kotikasvatuksesta.

- Vaikka on ihmisiä, jotka kasvattavat komeroissaan. Lisääntyvissä määrin ilmenee Suomessa myös ammattimaisempaa kasvatustoimintaa.

Hän totesi myös, ettei ole törmännyt moneenkaan kotikasvattajaan, jotka kasvattaisivat vain omaan käyttöönsä.

Keskustelijat punnitsivat puheevuoroissaan myös sitä, miten ja millaiset ihmiset kannabista käyttävät. Esimerkiksi sisäministeri Räsänen ja entinen kannabiskäyttäjä Eetu Pakkanen puhuivat kannabiksen syrjäyttävästä vaikutuksesta. Blogisti Mikko Pekkola oli sitä mieltä, että kannabiksen kriminalisoiminen 70-luvulla on päinvastaisesti lisännyt syrjääntymistä.

Räsänen pitää nykypolitiikkaa kannabiksen suhteen hyvänä ja sanoo, että nykyinen lainsäädäntö on johtanut siihen, että nuorten -ja varhaisnuorten kannabiksen käyttö on pysynyt maltillisena. Entinen käyttäjä Eetu Pakkanen otti vahvasti Räsäsen kommenttiin kantaa ja sanoi, että hänen kokemuksensa mukaan yhä nuoremmat, jopa 12-vuotiaat, kokeilevat ja käyttävät nykyään kannabista.

"Turussa selviää huomautuksella, Oulussa ei"

Huumeiden vastaisen järjestön Youth Against Drugs ryn toiminnanjohtajan Rosita Juurisen mukaan Suomen kannabispolitiikka ei tällä hetkellä toimi. Juurisen mukaan Suomessa tarvittaisiin ennemmin ohjauksellista toimintaa, kuin rangaistuksia.

Blogisti Mikko Pekkola toi keskustelussa esiin, että esimerkiksi Oulussa on tiukempi linja rangaistusten suhteen, kun taas Turussa selviää useammin huomautuksella. Päivi Räsänen kertoi selvittäneensä poliisihallitukselta ohjeistuskäytäntöjä.

- Poliisihallitus on ohjeistanut niin, että käytännöt olisivat yhdenmukaisia, mutta tapaukset tulkitaan aina tapauskohtaisesti.

Keskusteluun liittynyt kansalaisaktiivi Mika Isomaa on mukana aloitteessa, joka tähtää kannabiksen dekriminalisointiin.

Jos kolmas osa mun ikäsistä nuorista miehistä on rikollisia, on se on aika kestämätön tilanne, Isomaa totesi haastattelussaan.

Chat-kysymys Räsäselle: Onko kannabiksessa mitään hyvää?

Rikosoikeuden professorin Juhani Tapanin mielestä ongelmana on se, että rikosoikeudellinen koneisto toimii niin, että kannabiksen siemenen asettamisesta multaan tulee samankaltainen sanktio kuin kannabiksen käyttämisestä.

Ensimmäisen tunnin viimeisillä minuuteilla chatissä esitettiin Päivi Räsäselle kysymys siitä, näkeekö hän kannabiksessa mitään hyvää.

- Meillä on vahingollisempiakin huumeita, jos niihin vertaa niin on kannabis parempi, Räsänen vastasi.

Sirkka Linder vertasi keskustelussa kannabiksen käyttöä murtomaahiihdosta syntyvään tunnetilaan. Linder päätti ensimmäisen tunnin kysymällä, tulisiko myös murtomaahiihto kieltää lailla?

A2 Kannabis-ilta tiistaina 4.3. klo 21.00 alkaen TV2:ssa. Voit myös osallistua keskusteluiltaan osoitteessa yle.fi/kannabis-ilta.

Päivitetty klo 0.50: Mika Isomaa on mukana aloitteeessa, joka tähtää kannabiksen dekriminalisointiin, ei laillistamiseen.