On pykätty kaikenlaista pyramidia, on kehitetty se paljon puhuttu ATK, on keksitty formulat ja kaukosäätimet ja vakionopeudensäätimet ja pelit sun vehkeet. Mutta The Kunnollinen Käsilaukku tästä todellisuudesta edelleen puuttuu. Siis kannettava säilytysväline, josta helposti ja näppärästi löytäisi etsimänsä eikä joutuisi epätoivoisena penkomaan ja möyrimään kassia pohjamutia myöten.
Luonnollisesti useimmilla kerroilla tehokaskaan kassinkourinta ei tuota toivottua tulosta, vaan ollessaan jo menettämäisillään hermonsa laukunomistaja joutuu nöyrtymään ja lappamaan koko sisällön koko kansan nähtäväksi… ja sitten, kiduttavan pitkän prosessin jälkeen, vihonviimeisenä käteen osuu se Etsitty Esine. Jos osuu.
Tarpeetonta lienee mainita, että mitä suurempi yleisö tällä operaatiolla on, sitä varmemmin senkertainen laukun sisältö on erittäin sekalainen, varsin intiimi ja pahimmillaan jopa nolohko - ainakin sellainen, että sen pitäisi mieluusti omana tietonaan. Välttämättä ei ole suurimpia tähtihetkiä, jos kunnianarvoisan seurueen edessä levittelee koko naisenelämänsä kirjon kuukautis- tai virtsankarkailusuojista ehkäisyvälineisiin, varasukkahousuista (tai jopa rikkinäistä kappaleista) kassinpohjalle unohtuneisiin, liiskaantuneisiin ja jo kauniin vihreän sävyn kasvattaneisiin eväsleipiin, käytettyihin nenäliinoihin ja epämääräiseen roskapuruun, jota tuntemattomista syistä siunaantuu laukunpohjalle. Puhumattakaan siitä kassakuittipilvestä, joka pöllähtää laukun uumenista varsinkin näin jouluostosviikkoina.
Yritä nyt himpatti pitää järjestyksessä kaikkea sitä mikä on elimellisen tärkeää jokapäiväisessä henkiinjäämistaistelussa, kun käsilaukku muistuttaa pohjatonta kuilua, jossa ei ole kunnollisia lokeroita tai muita pikkueriöitä!
Nyt joku (todennäköisesti mies) ehkä ystävälliseen mutta aavistuksen ivailevaan sävyyn kysäisee, eikö sieltä käsilaukusta voisi karsia turhia tavaroita. Mutta kun niitä ei ole! Kuinka monta kiperää tilannetta on yksi ja toinenkin naisenpuoli päässyt pelastamaan, kun on tarvittu milloin teippiä, milloin saksia, särkylääkettä, laastaria, onnittelukortteja, paperinliittimiä, nenäliinoja, pumpulipuikkoja, hammastikkuja, milloin mitäkin.
Tässä olisi insinööritieteiden tohtoreille todellinen näytön paikka!
Melkein yhtä järisyttävän outo asia kuin käsilaukun arkkitehtuurin kertakaikkinen ontuvuus on se, että käsilaukulle ei ole koskaan missään mitään säilytyspaikkaa. Ei autossa, ei työpisteessä, ei ravintolapöydässä, ei missään. Laukun joutuu jättämään esimerkiksi nuohoamaan likaiselle lattialle tai keikkumaan tuolinkarmille näppärän näpistäjän helposti napattavaksi.
Kun tämän kaiken suhteuttaa siihen, että keskimäärin kaikki teollisen maailman naiset kuljettavat käsilaukkua joka päivä ja joka paikkaan (ehkä saunaa lukuun ottamatta), ei ole huonommin kohdeltua henkilöä kuin käsilaukullinen nainen.
– En tiiä, mutta kummalta tuntuu, sanoi mummovainaa. Ja oikeassa oli.