Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan EU:n talouskomissaari Olli Rehnin eurovaaliehdokkuutta "ei tarvitse enää arpoa". Sipilä kertoi Ylen aamu-tv:ssä saaneensa tiistai-iltana Rehniltä sähköpostia, jossa Rehn antoi suostumuksensa kansallisen listan eurovaaliehdokkuuteen.

Epäselvyys syntyi, kun Sipilä sanoi Yle Uutisille Rehnin ehdokkuuden olevan kiinni Euroopan liberaalidemokraattien kärkiehdokkuudesta. Viikonloppuna tulkittiin, että Rehn olisi jo ilmoittautunut mukaan eurovaaleihin, ja tiistaina keskustan lehti Suomenmaa iloitsi pääkirjoituksessaan Rehnin ehdokkuudesta.

Sipilän mukaan asiassa ei ole tapahtunut tietokatkosta, ja asiassa "hätäillään liikaa".

- Asia on selvä. Eilen kello 21.20 Rehn lähetti minulle sähköpostin ja antoi suostumuksen kansallisen listan ehdokkuuteen.

Rehn vahvisti tiistai-iltana Yle Uutisille valmistelevansa kampanjaa ja asettuvansa ehdolle eurovaaleissa Suomessa.