Kevan valtuuskunnan poliittiset ryhmät kokoustivat koko tiistaipäivän ja pohtivat toimitusjohtaja Merja Ailuksen eron jälkimaininkeja.
Keskustan Markku Koski johtaa keskiryhmää. Hän on vaatinut ryhmän eli myös vihreiden, kristillisdemokraattien, perussuomalaisten ja ruotsalaisen nimissä Kevan hallituksen puheenjohtajan Laura Rädyn luottamuksen punnitsemista.
Kosken mukaan Räty teki virheen, kun kertoi julkisuudessa menettäneensä henkilökohtaisen luottamuksen Ailukseen, vaikka toimitusjohtan tekemisistä oli vasta aloitettu selvitys.
Kaikki keskiryhmän jäsenet eivät ole puolestaan hyväksyneet Markku Kosken esiintymistä koko puolueryhmittymän nimissä.
Pitkien neuvottelujen lopputuloksesta on luvattu kertoa vasta huomenna kokouksen jälkeen.
Yle Uutisten kokouslähteistä saamien tietojen mukaan kurinpalautusta tai luottamuksen punnitsemista ei ole Laura Rädylle kokouksessa tulossa. Nuhteet supistuvat kannanotoksi pöytäkirjan liitteeseen. Siinä kielletään vastaavaa tapahtumasta tulevaisuudessa.