Mistä on kyse?

Valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän (kesk.) muotokuva paljastettiin keskiviikkona Iitin kunnantalolla. Pesälä kiitteli kuntaa ja kuntalaisia vuolaasti menneistä vuosista.

– Muotokuvan paljastuksessa on paljon symboĺiikkaa. Symboliikka tulee siitä, mitä kuntalaisten, kunnan ja yhteiskunnan kanssa on yhdessä tehty, koettu ja saatu aikaan. Se on jälkipolville symbolinen muisto tästä vuosikymmenten työstä. Pesälä totesi.

Muotokuvan tilasi Iitti-säätiö ja sen maalasi taidemaalari Riitta Virtanen.

75-vuotiaalla valtiopäiväneuvoksella on takanaan pitkä poliittinen ura takana. Hän toimi 24 vuotta kansanedustajana ja 16 vuotta eduskunnan varapuhemiehenä.

Lisäksi Pesälä on toiminut maa- ja metsätalousministerinä sekä europarlamentaarikkona. Hän on seurannut tarkkaan politiikassa tapahtunutta muutosta.

– Kansanedustajan työ on nykyään henkisesti kovempaa. Se rassaa ihmistä ja hermoja enemmän kuin joskus aikoja sitten. Päätöksenteko on todella vaikeaa nykyhallituksessa, koska kuuden puolueen hallitus on poliittisesti ja arvomaailmaltaan laidasta laitaan.

Elämä on metsätöitä ja juhlapuheita

Julkisuus ei ole Pesälän mukaan muuttunut politiikassa vuosikymmenten saatossa.

– Oli helpotus jäädä eläkkeelle, kun jokaisesta asiasta ei tarvinnut olla joka hetki jotain mieltä. Kun politiikkaan lähtee mukaan, niin silloin mikrofoni tuodaan suun eteen ja kysytään koko ajan, että mitäs mieltä olet tästä.

Kuntien rakenneuudistus kirvoittaa Pesälältä kritiikkiä. Hänen mielestään Suomi tarvitsee kuntauudistuksen, mutta kuntia ei saisi liittää yhteen väkipakolla.

– Hallitus on lähtenyt liehuvin lipuin haukkaamaan liian isoa palaa. Kuntauudistuksen täytyy olla hallittu. Muuten joudutaan menemään oikoteitä ja jopa rikkomaan perustuslakia. Kuntaliitoksia on tehty paljon vapaaehtoisuuden pohjalta. Sen täytyisi tapahtua neuvottelemalla.

Pesälä jätti kansanedustajan työn vuonna 1999. Europarlamentaarikkona hän jatkoi vuoteen 2005 saakka. Tällä hetkellä hänellä on kaksi luottamustehtävää.

– Muuten elän kotikonnuilla. Metsätöitä ja juhlapuheita, näin olen määritellyt elämäni kulun. Toivon mukaan se edesauttaa sitä, että lahoaminen alkaa alapäästä.