Puheenjohtaja Timo Soini ja muutama muukin perussuomalainen julisti viikonvaihteessa puolueen tekevän välikysymyksen rakennepaketista vielä ennen joulua.
Mukaan aiottiin pyytää myös keskustaa ja vasenryhmää. Jos nämä eivät olisi innostuneet asiasta, perussuomalaiset sanoivat tekevänsä sen yksin.
Tiedonanto eduskuntaan 11. joulukuuta
Hallitus ehti ensin. Kansanedustajat pääsevät ensi keskiviikkona kysymään rakennepaketin yksityiskohdista ministereiltä. Keskustelun jälkeen asiasta äänestetään.
- Harmi, ettei tiedonannosta kerrottu viime perjantaina, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo.
Ruohonen-Lernerin mukaan välikysymysaikeet syntyivät eduskuntaryhmässä jo ennen paketin julkistamista.
- Päätettiin, että jos paketti sisältää suuria leikkauksia, hallituksen luottamus mittautetaan, Ruohonen-Lerner sanoo.
Nyt eduskuntaryhmän johto pitää välikysymystä tarpeettomana.
- Kuitenkin päästään äänestämään, ryhmän puheenjohtaja sanoo.
Tiedonanto ja keskustelu ovat ensi viikon keskiviikkona, alustavan aikataulun mukaan kello 14 alkavassa täysistunnossa.