Kiivasta keskustelua herätti miesten asema erossa ja huoltajuuskiistoissa. Lapset joutuvat usein kärsimään erossa vanhempiensa pelinappulana, vaikka eivät itse eroa kenestäkään. Miltä tuntuu, kun eron jälkeen ei saa tavata lastaan?
Keskustelussa kuultiin, kuinka kansanedustaja (ps.) Juho Eerola, ei ollut nähnyt lastaan kolmeen vuoteen.
– Lopulta lapsi pelkäsi minua. Äiti syytti minua katteettomasti insestistä ja kaappasi lapsen. Hän sai syytteenkin siitä, mutta sai silti lapsen huoltajuuden, Eerola ihmettelee.
Eerola puhuu oman eronsa yhteydessä vieraannuttamisesta. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että entinen vaimo on Eerolan mukaan tehnyt kaikkensa, ettei hän pääse tapaamaan lastaan.
– Tuntuu pahalta. Aion taistella sen puolesta, että vieraannuttaminen ilmiönä tunnustettaisiin ja se kiellettäisiin, Eerola vakuuttaa.
Pitäisikö vieraannuttamisen olla rangaistavaa?
Kokemukset omasta lapsesta vieraannuttamisesta ja siitä, että ei saa tavata omaa lastaan, ovat kovia. Vieraannuttaminen on muun muassa sitä, että toinen vanhemmista estää toista vanhempaa tapaamista lasta ja puhuu lapselle pahaa hänestä.
Vilkasta keskustelua käytiin siitä, pitäisikö vieraannuttaminen kriminalisoida.
Käräjätuomari Pekka Päivänsalo näkee työssään jatkuvasti huoltajuuskiistoja.
– Käsittelyn avaaminen kestää käräjäoikeudessa jopa viisi kuukautta. Se avaa mahdollisuuden toimia niin, että lapsen etu ei toteudu. Meidän pitäisi saada nopeammin käsittelyyn nämä huoltajuusriidat, Päivänsalo toteaa.
Myös asianaja Marja Toivio oli sitä mieltä, että paras tapa puuttua vieraannuttamiseen, on puuttuminen varhaisessa vaiheessa eikä sen kriminalisoiminen.
Eron jälkeen suurin osa lapsista äidille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viime vuonna ratkaistuissa asumisjärjestelyissä lapsista 82 prosenttia asuu eron jälkeen äidin luona, isän luona asuu vain 13 prosenttia. Vuoroviikoin molempien vanhempien luona asuvia lapsia on viisi prosenttia.
Juho Eerola kokee, että viranomainen on lähes poikkeuksetta äidin puolella. Lastenvalvoja, sosiaalityöntekijä Teija Virtanen Akaan kaupungista ei ole kuitenkaan samaa mieltä. Hänen kokemustensa mukaan isät ja äidit ovat tasavertaisessa asemassa.
Viiden lapsen yksinhuoltaja Claudia Eve kysyi puolestaan, kuka takaa lapselle sen, että isä tapaa lapsiaan? Hänen miehensä tapaa lapsiaan vain muutamia kertoja vuodessa.