Hallitus on päättänyt antaa tiedonannon rakennepaketin toteutuksesta eduskunnalle ensi viikon keskiviikkona 11. joulukuuta.
- Hallitus haluaa viedä rakennepoliittisen ohjelman eduskunnan käsiteltäväksi saadakseen sen toimeenpanolle mahdollisimman laajan tuen, sanoo pääministeri Jyrki Katainen tiedotteessa.
Alustavan aikataulun mukaan mahdolliset äänestykset hallituksen luottamuksesta olisivat perjantaina 13. joulukuuta.
Hallitus päätti viime perjantaina rakennepoliittisen ohjelman toteuttamisesta. Maanantaina perussuomalaiset ilmoittivat tekevänsä paketista välikysymyksen. Tuolloin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen totesi, että välikysymystä on syytä harkita, mikäli hallitus ei anna asiasta tiedonantoa.