Saksassa on vihdoin kahden kuukauden neuvottelujen jälkeen syntymässä kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus. Sopu hallitusohjelmasta saatiin aikaan keskiviikon vastaisena yönä.

Uusi hallitus ei kuitenkaan pääse heti aloittamaan työtään, koska sosiaalidemokraattien jäsenistön on ensin hyväksyttävä neuvottelutulos. Puolueen 470 000 jäsentä saavat päättää pitkään väännettyjen hallitusneuvottelujen lopullisesta hyväksymisestä postiäänestyksessä kahden viikon kuluttua.

Demarien hallitusneuvottelija Thomas Oppermann listasi tiistaina neuvotteluihin tullessaan SPD:n päätavoitteet, joita ilman hallitus ei synny – eikä lista ole aivan lyhyt.

– Tavoitteena on vielä saada sopu niin minimipalkasta, eläkeuudistuksista, kaksoiskansalaisuudesta kuin kuntien taakan keventämisestäkin.

Kompromissit kiistakysymyksiin löydettiin keskiviikon vastaisena yönä.

Minimipalkka jo hyväksytty

SPD:n kynnyskysymyksen eli minimipalkkalain liittokansleri Angela Merkel on jo aiemmin ilmoittanut hyväksyvänsä.

– Jotta hallitusneuvottelut onnistuvat, tulee kattava lakisääteinen minimipalkka. Minulle kuitenkin vielä jää huoli siitä, että se voi viedä työpaikkoja, Merkel ilmoitti ay-liikkeen tilaisuudessa maanantaina.

Kaikkien hallitusneuvotteluissa esitettyjen toimien rahoittamiseen olisi tarvittu yli 50 miljardia euroa, mutta jakovaraa on valtiovarainministeriön mukaan noin 15 miljardia.

Toivelistan karsiminen jäikin puheenjohtajien yöneuvotteluihin. Keskiviikkoaamun tietojen mukaan noin 30 miljardia menoista karsittiin.

Uusia veronkorotuksia hallitus ei tee; se oli kristillisdemokraattien vaalilupaus. Lisäksi päätettiin , että CDU:n baijerilainen sisarpuolue CSU saa läpi haluamansa ulkomaalaisia autoilijoita rokottavan tietullin.

Saksalaiset valmiita jo uusiin vaaleihin

Liittokansleri Angela Merkel on ollut korostetun hiljaa ja näkymätön koko hallitusneuvottelujen ajan.

Hän tietää, ettei liitto vihreiden kanssa ole sen helpompi kuin demarienkaan eivätkä uudet vaalitkaan välttämättä tuo helpotusta kristillisdemokraattien pulmaan eli siihen, että puolue voittaisi jälleen vaalit, mutta jäisi jälleen ilman hallituskumppaneita.

Niin sanottu suuri koalitio eli CDU:n, CSU:n ja SPD:n yhteishallitus oli syyskuun vaalien aikaan saksalaisten toivehallituspohja, mutta sen suosio on laskenut sitä mukaa, mitä pidempään hallitusneuvottelut ovat jatkuneet.

Viikko sitten julkaistun tuoreimman mielipidemittauksen mukaan jo 43 prosenttia saksalaisista olisi valmis uusiin vaaleihin.