Kuule mun toive, mä haluan pois. Eikö aikani täynnä jo ois? Olen jo nähnyt tämän elämän, kaiken sain ja vielä enemmän. Kuule mun toive, mä haluan pois. Eikö aikani täynnä jo ois? Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas.
Arttu Wiskarin laulun sanat jäävät pyörimään mieleen. Mitä kummaa se oikein tarkoittaa? Itse sain ymmärtää hitusen sitä kipua mitä näihin sanoihin voisi kätkeytyä.
Olin menossa juttukeikalle omaishoitajan luo, enkä osannut aavistaa mitä tapahtuisi. Havahduin siihen, ettei tämä ole ihan tavallinen juttukeikka, istuin vain ja kuuntelin. Omaishoitaja kertoi minulle elämästään, arjestaan, kipuilustaan ja rakkaudesta vaimoonsa, jonka Alzheimer oli vienyt.
En saanut mielestäni tuon miehen kipua. Sitä surua, kun muistisairaus oli vahingoittanut puolisoa niin, ettei oman aviomiehen tunnistuskaan aina onnistunut. Nämä omaishoitajat ovat todellisia kultakimpaleita, joista jokaisen tulisi kantaa huolta.
Kunnat antavat nimellisen korvauksen hoitotyöstä. Omaishoitajan palkkio on kuitenkin erittäin pieni korvaus jatkuvasta ja sitovasta työstä. Monet omaishoitajat ovat jo itsekin iäkkäitä, mutta taakka hoitamisesta painaa, eikä aikaa itselle jää. Olin tyrmistynyt siitä, että yli 70-vuotias haastateltavani hoitaa vaimoaan kolme viikkoa putkeen, jonka jälkeen on viikon vapaa. Mies kertoi, miten kolmen viikon jälkeen olo on uupunut ja koti sekaisin. Ensimmäinen vapaapäivä menee kodin siistimiseen ja lepoon.
Eläkeliitto ehdottaa, että omaishoidon palkkio siirrettäisiin kuntien vastuulta Kelalle. Kelan takana olevat päätökset olisivat yhdenmukaisia, eikä kunnan talous vaikuttaisi siihen, saako hoidontukea vai ei. Nyt yli kolmannes omaishoidon työtä tekevistä ei saa mitään korvausta, vaikka työ olisikin kokopäiväistä.
Omaishoitajan arki on sitä, että pidetään potilas puhtaana, puetaan ja ruokitaan. Yksinäisyys on aina läsnä, koska ystävät, tai edes perhe, eivät tule enää vierailemaan peläten sairasta talossa. Haastattelemani mies kertoi, miten avioliitto on muuttunut ja suhteesta on tullut hoitajan ja potilaan suhde.
Lähden juttukeikalta mietteliäänä. Sairaus voi kohdata kenet tahansa. Mietin omia vanhempiani, itseäni, vanhuutta. Kuka hoitaa minua, jos minusta tulee tuntematon potilas? Toivoisin itselleni ja kaikille läheisilleni arvokasta vanhuutta. Jos oma läheinen sairastuisi, omaishoitajaksi alkaminen ei olisi helppo päätös. Enkä ole varma olisiko minusta siihen.
Omaishoitajat ansaitsevat enemmän kuin vain pienen rahallisen korvauksen. Siivous- ja ruoanlaittoapua kotiin, hetken lepoa keskellä arkea, että pääsee kahville ystävän luokse tai vain jutustelutuokion. Omaishoitaja joutuu jättämään pitkät jäähyväiset rakkaalleen ja kuuntelemaan lähes päivittäin, miten toinen haluaisi jo lähteä. Kun kuolema on ainoa poispääsy.
Naapurit, ystävät ja perheet. Pidetään huoli näistä omaishoitajista, jotka tekevät niin paljon omien rakkaidensa eteen