Tästä on kyse

Vaskiseitsikko Kronoby Hornkapell oli tilattu 1974 Kruunupyyhyn Seljesin lomakylään konsertoimaan tilaisuuteen, jonka soittajat varmasti muistavat koko ikänsä – vaikka ohjelmisto on painunut jo unholaan. Seljesissa järven rannalla oli kunnan sauna, jonka lauteilla vihtoi myös Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen.

– Soitimme saunan ulkopuolella ja koko porukka tuli ulos saunasta. Kunnansihteeri tarjosi uikkareita, mutta kukaan seurueesta ei niitä huolehtinut. Me istuimme ja soitimme, muistelee Hans-Erik Andtbacka.

Kun presidentti ei uimahousuja huolinut, ei kukaan seurueestakaan niitä jalkoihinsa vetänyt.

– En muista, mitä kappaletta soitimme, mutta luultavasti oli sen verran tuttu, että ei tarvinnut nuotteja vilkuilla. Soitimme koko uimareissun ajan. Pidimme taukoa, kun porukka oli saunassa, jatkoimme kun he tulivat ulos.

Tapauksen muistona lomakylän mökki numero 30 tunnetaan edelleen Kekkosen mökkinä.

Kekkonen kalasti

Vuoden 1962 syksyllä presidentti Kekkonen teki maakuntamatkan Keski-Pohjanmaalle. Hän vieraili Marinkaisissa, Karhissa, kirkonkylällä ja Ohtakarissa Aikataulu oli väljempi kuin nykypresidenteillä.

Lohtajalainen Eila Niemelä muistaa, kun hän sai olla nuorena tyttönä mukana keittämässä Kekkoselle kahvit, kun Kekkonen piipahti kalassa ja kalakämpällä Marinkaisissa.

– Sulo-isäni ja Matti Valkama toivat Kekkosen veneellä. He kävivät verkoilla ja isä teki nuotion rantaan. Kekkonen jäi nuotiolle paistamaan kaloja. Muistaakseni muu seurue kävi sisällä kahvilla, mutta Kekkonen pysyi nuotiolla koko ajan. Hänellä oli päällään kalastajalakki ja sadevaatteet.

Niemelälle on jäänyt mieleen, kun syysillassa Pirskerissä kauppaneuvos Evald Vainion huvilalla poltetut valkeat näkyivät Marinkaisten Konttilaan saakka. Tarjoilijatytöillä oli kansallispuvut päällä.

– Jälkeenpäin ajatellen oli outoa, miksi meillä piti olla kansallispuvut päällä siellä, kun se oli tämmöinenn kalareissu, muistelee Eila Niemelä.

Marinkaisista Kekkonen vietiin yöpymään Pirskeriin Vainion huvilalle.

Heittikö Urkki lahjakalat metsään?

Ohtakarin kalastajakylään presidentti kyyditettiin veneellä, tieyhteyttä saareen ei vielä ollut. Kekkonen kierteli saarta vapaamuotoisesti puhutellen kalastajia. Kirkonkylällä Kekkosen kunniaksi oli järjestetty tilaisuus Väinönlinnaan.

– Se sekoitti pakan kokonaan kun tiedettiin, että presidentti tulee. Monessa paikassa seisottiin asennossa odottamassa, kuvailee Juhani Jukkola.

Väinönlinna oli tupaten täynnä yleisöä.

– Minun piti kysyä, että kuka se on se Kekkonen. Hän on se tuolla edessä, jolla näkyy kaljussa kaksi lampun kuvaa, vastasi minulle joku, muistaa Liisa Ijäs

Vieraskoreat lohtajaliset antoivat presidentille lahjaksi rasian suolattuja kaloja eli kalanelikon (Lohtajan murteella napes). Paikkakunnalla elävän tarinan mukaan Kekkonen aukaisi Karhinkankaalla auton oven ja nakkasi kalanelikon metsään.

– En tiedä, onko siinä perää. Meidän metsämme oli siinä tien varressa, enkä kyllä ikinä nähnyt sitä napesta, naureskelee Elias Anttila.

Kekkonen muisti vierailunsa jälkeen Lohtajan silloisia nokkamiehiä Eino Hirveä ja Yrjö Leppiniemeä kutsulla Linnan juhliin.

Urho Kekkonen ei ole ainoa presidentti, joka on vieraillut Lohtajalla. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön vierailu on tuoreempi tapaus.

– Se oli poikasten hommia kun Niinistö kävi verrattuna Kekkokseen. Hän kävi kaikessa hiljaisuudessa juustolassa, naurahtaa Jukkola.

Kirjoittaja, kuten muutkin sen ajan pikkupojat, muistaa hyvin Kekkosen saapumisen Kalevan kisoihin Kokkolan Kirkonmmäen urheilukentälle 1978.