Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on koolla lauantaina ja sunnuntaina Helsingissä. Vasemmistoliitossa on paineita lähteä hallituksesta.

Hallituksen loppukesästä talouden kestävyysvajeen vähentämiseksi laatima rakennepoliittinen ohjelma on ollut monelle vasemmistoliittolaiselle liian kova pala. Vasemmistoliitolle vaikeinta rakennepaketissa on ollut kuntarakenteisiin kajoaminen ja kunnilta vaadittavat kahden miljardin säästöt.

Eri ministeriöt toimittivat perjantaina hallituksen rakennepakettia koodinoivalle valtiovarainministeriön johtoryhmälle sen vaatimat lisäleikkauskohteet. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päättää kokouksen aikana hyväksyykö puolue hallituksen rakenneratkaisut, vai lähteekö se hallituksesta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja melkein kaikki puolueen kansanedustajat puoltavat Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa pysymistä. Vasemmistoliitto käsittelee kokouksessaan myös puolueen EU-vaaliohjelmaa ja asettaa EU-vaaliehdokkaita.

Keskustan puoluevaltuusto on puolestaan koolla Kuopiossa viikonloppuna. Keskusta nimeää virallisesti sunnuntaina ehdokkaansa Euroopan parlamentin vaaleihin. Myös keskustan puoluevaltuuston asialistalla on puolueen EU-vaaliohjelma.