Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä varoittaa puolueensa uuden nousun lieveilmiöistä. Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Kuopiossa olevansa huolissaan puolueen tilasta. Sipilän mukaan keskustan pitää vielä miettiä toimintatapojaan.
- Olimmeko tarpeeksi kauan ja tarpeeksi syvällä? Unohdammeko nöyryyden ja työn tekemisen kulttuurin? Onko meillä itsellämme muutosvalmiutta? Sipilä kyseli.
Sipilä muistutti vuosistaan yritysjohtajana ja sanoi, että yrityksen pahin vihollinen on useimmiten yritys itse.
- Keskustan todellisen nousun Suomen suunnanmuuttajaksi voivat nyt estää vain keskustalaiset itse, Sipilä varoitti.
Sipilän mukaan muutos vaatii raakaa tekemistä myös keskustalta.
- Muutosta tehdään esimerkin voimalla, Sipilä sanoi.
Sipilä moitti puheessaan jälleen myös poliittisia virkanimityksiä.
- Sulle mulle -politikan aika on ohi. Poliittinen kanta ei saa olla nimityksen este, muttei missään tapauksessa myöskään peruste, Sipilä toisti.
Nimityspolitiikan lisäksi keskustan puheenjohtaja peräsi parempaa tarkkuutta yhteisten varojen käyttöön.
- Kohtuuden viestejä on tultava esimerkiksi yritysjohtajilta, työeläkeyhtiöiltä ja valtionyhtiöiltä, Sipilä vaati.
Hän kuitenkin muistutti, että myös vaaleilla on merkitystä esimerkiksi erilaisten hallintoneuvostopaikkojen täyttämisessä.