Hallitus on saanut valmiiksi kansakunnan lähivuosikymmenien kehitystä luotaavan tulevaisuusselonteon. Selontekoon on listattu yleisluontoisia edellytyksiä, joilla hallituksen mukaan luodaan kestävää kasvua ja samalla turvataan tulevaisuuden hyvinvointia.
Selontekoa esitelleen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan kantava ajatus on, että kansalaisille annettua hyvinvoinnin lupausta on mahdotonta kattaa ilman talouden kasvua. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puolestaan totesi tiedotustilaisuudessa, että kasvun tulisi olla sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää.
Selonteon mukaan Suomi tarvitsee kestävää kasvua tavoittelevia yrityksiä. Digitaalitaloudessa työelämän käytäntöjä taas pitäisi uudistaa. Kansainvälisyyttä olisi lisättävä, jotta Suomi selviää kilpailussa maailmalla. Kansalaisten tulisi olla sivistyneitä ja heidän tulee ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään entistä enemmän.
Sekä Katainen että Vapaavuori toivovat, että selonteko on mukana erityisesti seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Sekä Katainen että Vapaavuori totesivat tiedotustilaisuudessaan, että selonteon arvo mitataan sillä, kuinka hyvin teksti onnistuu herättämään keskustelua. Katainen totesi, että Suomea on leimannut aina edistysuskoisuus. Hänen mukaansa nytkin tarvitaan uskoa, vaikkei pystytä tarkasti kertomaan, kuinka paljon tulevaisuuteen luotaavat ideat maksavat.
Selonteossa on hyödynnetty professori Pekka Himasen ja professori Manuel Castellsin ensi viikolla julkaistavan tutkimushankkeen tuloksia.
Suomessa hallitukset ovat tehneet tulevaisuusselontekoja parikymmentä vuotta. Viimeksi sellainen valmistui vuonna 2009.