Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toivoo EU:n etenevän maltillisesti yhteisen pankkivalvonnan rakentamisessa. Kauppi sanoo, että EU:n jäsenmaiden on ensi pantava omat pankkinsa tarkastuskuntoon, jotteivät hyvin asiansa hoitaneet pankit joudu maksajiksi.
Hänen mielestään on kuitenkin hyvä asia, että pankkivalvonta etenee pikaisesti.
- Kyse ei ole lainkaan siitä, ettemmekö toivoisi, että se saadaan mahdollisimman pian toimivaksi. Mutta kyse on siitä, että se ei tule ratkaisemaan näitä meidän olemassa olevia ongelmia eurooppalaisella pankkisektorilla. Meillä on edelleenkin toimijoita, jotka eivät ole hyvässä kunnossa, Kauppi sanoo.