Kun yksi mokaa, niin koko homma kielletään kaikilta. Tai vaikka ei mokaisikaan… Suomea on sanottu yhdistysten luvatuksi maaksi, mutta mahtavatko kiellot vetää kuitenkin pidemmän korren? Tai mitä syntyykään, kun yhdistetään yhdistykset ja kiellot? No huh huh!
Mieleen tulee kaksi aika tuoretta tapausta. Ensimmäinen sijoittuu tamperelaiselle siirtolapuutarha-alueelle tämän vuoden keväällä. Alueen porteille ilmestyivät kyltit: Koirien ulkoiluttaminen kielletty!
Ookoo. Jotenkin niin tuttua koiranomistajille – joku on jättänyt koiransa jätökset siivoamatta, ja nyt kielletään koirilta pääsy koko alueelle.
**Yhdistys voi asettaa kieltotaulun – sillä on valtaa. **Kiellon taustaksi paljastui kuitenkin alueella majailevan yksittäisen koiran hermostuminen, kun vieraat koirat ohittivat sen piha-alueen. Onhan siinä jo syytä kieltää kaikilta liikkuminen kyseisellä alueella.
Asiasta kuhistiin naapuripuistoissa ja vain kuukausi koiran ulkoilutuskieltojen ilmestymisestä ne poistettiin. Kaupungin omistamaa aluetta ei kai voinut sulkea ulkopuolisilta tai jotain.
Pitäkööt puutarhansa. Tympeää sakkia, toteaa koiran ulkoiluttaja ja etsii paremmat lenkkipolut.
Nyt Kangasalla Mobilian laiturille vanhasta muistista kalaan astelevaa odottaa uutukainen kieltomerkki – kalastaminen laiturilla kielletty.
Laiturin vuokrannut yhdistys myöntää, että harmia on tullut. Ei tosin varsinaisesta kalastamisesta, mutta kun rannalle on jätetty kalastukseen liittyviä tavaroita, niin kielletään sitten kalastus kaikilta - siis jotta niitä tavaroita ei enää tulisi rannalle. Mutta – menikö vähän asian vierestä…?
Mutta yhdistys voi kieltää – sillä on valtaa. Kalaan tuleva joutuu nyt alistumaan uudelle kiellolle. Laiturin vuokranneesta yhdistyksestä tosin luvataan, että pikkupoikia ei sakoteta, koska kiellon takana ei ole viranomainen.
Nyt toivon salaa mielessäni, että laiturin omistama Kangasalan kunta puuttuisi kieltoon ja kyltti poistuisi mahdollisimman pian. Silti vahinko on jo tapahtunut. Moni kalaan tullut on pahoittanut mielensä ja saanut maistaa niin suomalaista tapaa ohjailla meitä kaikkia kielloilla.
Tympeää sakkia – suomalaiset siis. Kunpa löytäisi itselleenkin paremmat lenkkipolut, jonne kieltomerkkien pystyttäminen on kielletty.