Paavo Väyrysen mukaan Lasse Lehtisen ja Sanna Ukkolan kirjoittama epävirallinen elämäkerta on niin täynnä virheellisyyksiä, ettei niitä kannata lähteä oikomaan.
- Jos jotakin oikaisee, niin ihmiset luulevat, että loput, kaikki muu on totta, Väyrynen perustelee.
Yle Uutisten Tuusulan-kodistaan tavoittama Väyrynen ei ole itse lukenut nimikkokirjaa, mutta sanoo tutustuneensa siihen pääosiltaan.
Virallisesti Väyrys-kirja ilmestyy keskiviikkona. Väyrynen kirjoitti jo viikonvaihteessa näkemyksensä kirjasta blogiinsa. Hän sanoo kirjoittaneensa blogiin kaiken, mitä asiasta haluaa sanoa.
Väyrynen piruilee blogissaan Lasse Lehtiselle tämän saavutuksista poliitikkona ja historiantutkijana.