Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) ei pidä Kuopion aikeista nostaa tuloveroprosenttia. Verotulojen lisäämisen sijaan Kuopion kaupungin pitäisi Rossin mielestä tasapainottaa taloutensa kaupunkiorganisaation menoja karsimalla.

- Organisaatio itse pitää saada työskentelemään sen eteen, että talous saadaan kestävälle pohjalle, Rossi sanoo.

Kuopio varautuu kunnallisen tuloveron korotukseen, koska vuonna 2014 valtio-osuuksien leikkaus on kurjistamassa kaupungin taloutta.

- Jo tähän mennessä tapahtuneet valtionosuusleikkaukset merkitsisivät, että Kuopion tulisi nostaa tuloveroa 1,4 prosenttiyksikköä ja tällä vaalikaudella melkein kaksi prosenttiyksikköä, Markku Rossi sanoo.

Markku Rossi ei kuitenkaan haluaisi korjata Kuopion taloutta lisäämällä verotuloja, koska se ei kannusta kaupungin organisaatiota vähentämään kaupungin menoja.

- Veroprosentin nosto on kaikkein huonoin ratkaisu siinä mielessä, että silloin joudutaan tunnustamaan, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole tehtävissä. Vuosien ja vuosikymmenten varrella olen pannut merkille, että aina kun kunnissa nostetaan veroprosenttia, se on aika nopeaa syöty pois.

Kuopiolainen kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) antaa tukea Markku Rossin veroprosenttinäkemykselle.

- Veroäyrin nosto on varmaan yksi huonoimpia vaihtoehtoja. Luulisin että jos valtio saadaan vähentämään tehtäviä, mitä se on pakottanut esimerkiksi Kuopion kaupungin tekemään, niin löytyy huomattavasti säästöjä, Pentti Oinonen sanoo.

Korjaus: Artikkelin alkuperäisessä versiossa oli virhe. Alaotsikon virkkeestä "Jos Kuopion kaupunkiorganisaatio jatkaa ensi vuonna entiseen tapaan, kaupunkilaisten maksamaan tuloveroon kohdistuu 1,4 prosenttiyksikön korotuspaine" saattoi ymmärtää, että kyseessä oli Markku Rossin mielipide. Näin ei ole.