MM-kisojen jälkeen suunnistus oli vähän aikaa pannassa. Yllättävän nopeasti elämän tyhjyys alkoi kuitenkin kääntyä valon puolelle ja mieleni teki kilpailemaan. Koska koko elokuu oli vapaana, halusin käyttää ajan hyödyksi ja harjoitella hyvin syksyn SM-kisoja ja maailmancupeja varten.
Avasin kilpailukalenterin ja valitsin kisan joka viikonlopulle. Plussana oli lyhyt ajomatka sekä hyvät palkinnot. Kilpaileminen olisi ikään kuin kesätyöni. Pirkanmaan hermeettisistä maastoista löytyikin monta kriteerini täyttävää pikkukansallista.
Ensimmäisenä suuntasin vähän merta edemmäs kalaan eli Lahti-suunnistuksiin. Kesätyöni alkoi lupaavasti, sillä sijoituin kaksipäiväisissä kisoissa toiseksi. Kilpailutunnelma helteisellä pellolla oli leppoisa, radat kulkivat heinikkoisessa suppamaastossa ja tarjosivat kilpailijalle nautinnollisia taidollisia haasteita. Palkinnoksi napsahti 300 euroa. Sillä lyhentää jo mukavasti lainaa.
Seuraavalla viikolla Mazdan nokka suuntasi kohti pohjoista. Saariselällä sielu ja ruumis eheytyivät. Harjoittelun ja humputtelun lisäksi osallistuin kaverini Venlan kanssa Suomen tunturisuunnistukseen, joka on kerrassaan mainio tapahtuma. Palkinnoksi kaksipäiväisistä kisoista saimme veitsitukit. Hyvä. Veitsiä tarvitsee päivittäin ja keittiössäni on vielä tilaa heti Chippendale aterinten vieressä.
Seuraavana viikonloppuna palasin Pirkanmaalle ja kilpailin Elorasteilla Hämeenkyrössä. Kisa täytti kaikki odotukseni ämpäripesua, kisamakkaraa ja peltokilpailukeskusta myöten. Pikkukansallisten aatelia. Keskimatkan kisasta irtosi toinen sija ja kotiinviemisiksi sain paikallisia jauhoja, puurohiutaleita sekä puurokauhan. Täydellistä. Ruokapalkinnot eivät mene koskaan hukkaan. Tuli muuten hyviä sämpylöitä.
Seuraavana viikonloppuna Orivedellä miteltiin aluemestaruuksista pitkillä matkoilla. Kesätyöni koki kolauksen, sillä jätin luultavasti aivot kotiin. Ei palkintoa.
Siitä viikon päästä Rautia-rasteilla Pälkäneellä suunnistin omalla skaalallani kuin enkeli. Rata oli melko pitkä ja raskas. Lisäarvoa kisalle toi Aitoon viehättävä maalaisidylli. Palkinnot jaettiin ladossa ja siinä rivissä tönöttäessämme minulle ojennettiin mankka. Pidän musiikista ja radion kuuntelemisesta, joten ei mennyt palkinto taaskaan hukkaan.
Seuraavaksi matkustin Espooseen eGameseihin. Urbaani Espoon keskuspuisto tiheine polkuverkostoineen tarjosi todella nopeakulkuisen kisan. Semmoiseen vauhdin hurmaan en ollut Pirkanmaalla tottunut, mutta onnistuin silti kohtuullisesti. Palkintoa ei tullut, koska en juossut kuin toisen kahdesta osakilpailusta.
Viime viikonloppuna kesätyöni huipentui Pikku-Syötteellä käytyihin pitkän matkan SM-kisoihin. Maasto oli monipuolinen sisältäen niin tunturi-, vaara- kuin suppamaastoakin. Kisaa voisi kuvailla vanhan liiton suunnistuskisaksi. Lähtövälit olivat tarpeeksi pitkät, matka oli suositusten mukainen, rata oli sopivan raskas ja reitinvalintaa sai tehdä useasti. Kikkailut oli karsittu kokonaan pois. Tiukassa naisten kisassa jäin hopealle ja palkinnoksi tuli mitalin lisäksi hieno, visakoivusta käsin veistetty kuksa.
Kuksalle tulee vielä käyttöä syysretkillä pannukahveja keitellessä. Niitä retkiä odotan vielä kuukauden verran, sillä monta kilpailua on vielä tänäkin syksynä edessä.
Anni-Maija Fincke