Harjoittelukauden yksi tärkeimmistä leireistä on ohi. Vietimme elokuussa kolme viikkoa maajoukkueen voimin korkeanpaikan leirillä Sveitsin Pontresinassa. Tämä leirijakso toimi minulla kahtena edellisenä vuotena erittäin hyvin ja samat kokemukset saivat jatkoa myös tänä vuonna.

Sopeuduin helposti ja nopeasti jälleen korkeaan ilmanalaan. Tämä ominaisuus on todella tärkeä etenkin kisojen osalta, mutta myös leirien osalta. Nopean sopeutumisen ansiosta pystyn saamaan leireillä harjoituksista hyödyn irti heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Kokonaisuudessa leirin anti jatkoi samaa tuttua tavoitteellista kaavaa, kuin muutkin leirit viimeisinä vuosina. Tiivistettynä voisi sanoa: laadukasta ja kehittävää harjoittelua kovissa maastoissa.

Kesän harjoittelu on sujunut kokonaisuudessaan hyvin ja leirivuorokausiakin kertyi tälle kesälle aikaisempaa enemmän. Mutta se siitä kesän muistelusta ja on aika siirtyä syksyn tohinoihin. Aamut ovat jo viilentyneet huomattavasti ja puiden lehtiin on ilmestynyt ihana kirjo kauniita ruskan värejä. Mikäs sen kivempi tapa aloittaa päivä, kuin pukea lämpimästi vaatetta ylle ja lähteä tekemään treenejä raikkaaseen syysilmaan.

Syksyn tuomat muutokset luontoon, heijastuvat myös urheilijan kehoon ja mieleen. Harjoituksiin lähtiessä huomaan kroppani virittyvän eri tavalla ja ajatusten karkaavan helposti jo talven karkeloihin.

Syksy tuo tullessaan ohjelmaan myös yhä kovempia tehoharjoituksia. Joka sopii minulle, koska nautin todella siitä tunteesta, kun hapot jylläävät elimistössä ja pitäisi vielä jaksaa nostaa vauhtia entisestään. Tästä hyvänä esimerkkinä oli viime viikonloppuna Vuokatissa järjestetty testijuoksu. En ole koskaan ollut mikään huippu juoksemaan. Suurin syy siihen kaiketi on, että olen yksinkertaisesti harjoitellut liian vähän juoksemalla. Kaikki muut lajit ovat vieneet voiton, vaikka kestävyysurheilija olen aina ollutkin. Mutta kun sinnikkäästi yrittää, niin juoksemaankin oppii.

Testijuoksu toikin ilahduttavan tuloksen, vaikka jalat tuntuivat painavan aivan liikaa koko testin ajan. Paransin aikaani lähes puoli minuuttia viime vuodesta ja tähän voin olla todella tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti Ramsaun jäätikköä ja alkaa harjoittelemaan yhteistyötä suksien kanssa.

Nyt pitää jaksaa harjoitella kovaa, keskittyä kovempaa, taistella happoja vastaan koviten.

Anne Kyllönen