Urheilun ja koko maailman arvoajattelu on kovasti muuttunut sitten vuoden 1980, jolloin olin ensimmäisen kerran mukana olympiakisoissa. Moskovassa käytiin tynkäkisat, koska keväällä ennen kisoja USA:n johdolla saatiin aikaan boikotti Neuvostoliiton Afganistan-sodasta johtuen. Silloin boikotin ensi oireet tulivat esiin Länsi-Saksan Sindelfingenin hallikisoissa, joissa urheilijat jakoivat boikottiin kannustavia lehtisiä.

Nyt reilut 30 vuotta myöhemmin kun entisen Neuvostoliiton alueella Sotshissa valmistaudutaan talvikisoihin, boikottia on vaadittu myös. Tällä kertaa syynä on Venäjän seksuaalista vähemmistöä uhkaava lainsäädäntö. Lehtisiä ei ole nyt jaettu, mutta protestit ja vaatimukset ovat kulminoituneet sateenkaaren väreihin. Olympiajohtajien reaktiot meillä ja muualla ovat osoittaneet että Kansainvälinen olympiakomitea KOK ja sitä kautta koko olympialiike eivät kaikilta osin ole vielä valmiita luovimaan uudenlaisen ajattelun karikoissa.

Sotshissa boikotti tuskin toteutuu tai mistä sen toisaalta tietää, sen verran kiivasta keskustelu on ollut. Joka tapauksessa KOK joutuu reilun viikon kuluttua, 6-10. syyskuuta 125 kongressissaan Argentiinan Buenos Airesissa muutenkin aikamoisten päätösten eteen. Samalla kertaa kun on valittava kesäkisakaupunki vuodelle 2020 ja uusi puheenjohtaja sekä päätettävä millä tavalla itse kisoissa tulevaisuudessa painitaan vai painitaanko ollenkaan.

Alusta lähtien kisoissa mukana ollut paini on vaaravyöhykkeessä, ilmeisesti erityisesti kreikkalais-roomalainen painimuoto, jota muuan nuorempi urheilutoimittaja hauskasti erässä lähetyksessä roomalaiskatoliseksi nimitti. Osui kyllä siinä mielessä oikeaan että samalla tavalla sekä KOK ja katolinen kirkko ovat joutuneet painimaan viime vuosina omien perinteidensä ja uudistumisen välimaastossa. Molemmille on käynyt kuin Arkhimedekselle aikanaan, ympyröiden sotkijoita riittää.

Buenos Airesissa ensimmäinen tiukka paikka on kisakaupungin valinta 7. syyskuuta. Ehdolla ovat Istanbul, Madrid ja Tokio, joista Tokio on ollut isäntänä jo kerran aikaisemmin vuonna 1964. Nyt elämme aikaa, jolloin Turkissa tilanne esimerkiksi ihmisoikeusrintamalla ei ole kauniisti sanottuna paras mahdollinen ja siellä kuten erityisesti Espanjassa taloustilanne, hirvittävä nuorisotyöttömyys hiertää palasia irti tulevaisuuden rakentamisesta. Kaikilta osin eivät asiat tunnu luistavan Japanissakaan.

Kisat ovat tietysti vasta seitsemän vuoden päästä, mutta silti olisi mielenkiintoista kuulla myös KOK:n jäsenten äänestysperustelut, joita perinteisesti ei juuri julkisteta. Kenties varakkaan järjestön pitäisi tilata vielä ennen äänestystä tulevaisuusselonteko Suomen mallin mukaan. Taitaa tosin olla jo liian myöhäistä, pian pitää äänestää myös uusi puheenjohtaja. Kuitenkin jo kisakaupungin valinta antaa osviittaa sille onko KOK:ssa ajattelulla yhteyttä nykyaikaan.

Samaranch memorial!

Kaikkiaan ainakin kuusi nimeä on tullut esille halukkaina ryhtymään Jacques Roggen jälkeen KOK:n presidentiksi. Toistaiseksi suurin suosikki on ollut Saksan yhdistyneen urheiluliikkeen puheenjohtaja, entinen miekkailija Thomas Bach. Paini KOK:ssa on kuitenkin kovaa ja säälimätöntä. Tarkkailijoiden mukaan Bachin asemaa suosikkina on horjuttanut merkittävästi nyt kesällä sopivaan aikaan vuodatettu tieto Länsi-Saksan järjestelmällisestä dopinghistoriasta.

Sergei Bubkan kaikki tuntevat seiväshypyn maailmanennätysmiehenä, joka on saanut lisää empatiapisteitä hänen poikansa toivuttua vakavasta onnettomuudesta. Poika, tennisammattilainen nimeltään myös Sergei oli juhlimassa Pariisissa, jäi selvityksen mukaan jumiin kylpyhuoneeseen ja lähti ikkunan kautta ulos päätyen kolmannesta kerroksesta katuun.

Puheenjohtajaksi pyrkivät myös puertoricolainen pankki- ja sijoitusrikas Richard Carrion ja soudusta tuttu, kolmien olympiakisojen kävijä, sveitsiläinen Dennis Oswald. Viides ehdokas on singaporelainen, purjehdusta joskus harrastanut Ser Mian Ng, joka ei myöskään kuulu maansa köyhimpien joukkoon.

Kuudes ehdokas on mielenkiintoinen, taiwanilainen, kansainvälisen nyrkkeilyliiton AIBA:n puheenjohtaja Chiang-Kuo Wu, joka on Kiinaan perustanut jo kolme urheiluun liittyvää museota. Viimeisin tempaus oli huhtikuussa avattu ns. ”Samaranch Memorial”, lähes 20 000 neliömetriä laaja museo, joka on rakennettu lähes yksinomaan kunnioittamaan KOK:n pitkäaikaisen espanjalaisen presidentin Juan Antonio Samaranchin muistoa. Wu on pitkälti henkilökohtaisesti lentokoneiden ylipainohinnoittelusta huolimatta kantanut sinne Euroopasta, Lausannesta ja Barcelonasta noin 16 000 erilaista Samaranchin elämään ja uraan liittyvää esinettä!

Olympiarenkaiden muotoon rakennettua kompleksia ympäröi valtava patsaspuisto, jossa on myös 89 jalkaa korkea suihkulähde – jokainen jalka (noin 30 cm) edustaa yhtä Samaranchin 89 elinvuodesta. Samaranchin ylistämisen lisäksi museossa on esillä Pekingin vuoden 2008 olympiakisat ja muutama sata neliöltä on uhrattu myös arkkitehtinä elämäänsä piirtäneelle Wulle itselleen. Jotenkin KOK:n puheenjohtajan nostaminen lähes palvonnan kohteeksi noin suureellisesti vetää kyllä sanottamaksi.

Wu saattaa siis olla eräänlainen musta hevonen tulevassa vaalissa. Paljon riippuu yleensäkin kuitenkin myös eräästä KOK:n jäsenestä, joka itse ei ole ehdokkaiden joukossa, mutta on todistettavasti ollut vaikuttamassa moniin valintoihin. Hän on kuwaitilainen sheikki Ahmed Al-Fahad Al-Ahmed Al-Sabah. Näin ainakin Wikipedia nimen ilmaisee. Kansainvälisen urheilutoimittajien liiton puheenjohtajan, italialaisen Gianni Merlon artikkelissa kesällä sheikin todistettiin olevan varsinaisen ääniharavan, joka pystyy haravoimaan eli kokoamaan ääniä, ei ainakaan vielä itsensä, mutta hyväksi katsomansa ehdokkaan taakse.

Merlon mukaan sheikki Ahmad, kuten hän itse nimen jutussaan lyhentää, on paitsi rikas myös erinomaisen hyvä solmimaan suhteita ja kokoamaan ryhmiä, joiden äänillä valintoihin on vaikutettu jo useampia kertoja, viimeksi muun muassa silloin kun Buenos Aires kukisti Kolumbian Medellinin valittaessa vuoden 2018 nuoriolympiakisojen isäntää. Valintaa pidettiin hämmästyttävänä, koska tilaisuudessa kaikki uskoivat Medellinin voittoon mukana ollutta maan presidenttiä myöten. Turha mainita että sheikki Ahmadin suosikki oli Buenos Aires.

Merlon mukaan sheikki Ahmad toimii, eikä odota, lähtee ”hyökkäykseen halutessaan päästä tavoitteeseensa”. ”Hän ei pelkää tulla nähdyksi lobbaamassa henkilökohtaisesti hotellien auloissa ja kaikella kunnioituksella KOK:n jäseniä kohtaan, hänellä on aina tarvittaessa käytettävissä ylimääräinen vaihde; kun muut pitävät pitkäveteisiä puheita, hän toimii ja on tulevassa vaalissa varmasti iso tekijä”, kirjoitti Merlo, joka on La Gazzetta dello Sportin toimittaja. Puheenjohtajaksi, joka nyt valitaan 10. syyskuuta, sheikki Ahmad ei vielä pyri, KOK:n mittakaavassa vasta 50-vuotiaana hän pystyy vaikuttamaan monella muullakin tapaa. Gianni Merlo ainakin uskoo että sheikistä on pian tulossa KOK:n vaikutusvaltaisin jäsen, joka on myös koko Aasian ”Olympic councilin” johtaja, mikä ei ainakaan vaikeuta äänien keskittämistä.

Miten siis käy painin?

KOK:lla on siis ajattelun paikka tulevassa kongressissa, jos mahdollista. Tuleva kisakaupunki, uusi puheenjohtaja, molemmat ovat päätöksiä, joiden kanssa KOK joutuu elämään samalla kun se kaiken aikaa kohtaa erivärisiä ongelmia muuttuvassa maailmassa. Buenos Airesissa KOK päättää myös uusista lajeista ja suomalaisiakin puhuttaneen painin kohtalosta. Paini varmaankin jää kisoihin, mutta millaisena on toinen juttu. Painiväki on tehnyt uutterasti työtä lajinsa puolesta. Päätös lajeista tehdään 8. syyskuuta.

KOK on kuitenkin aina arvaamaton. Buenos Airesin päätökset saattavat nekin olla aika arvaamattomia, myös monenlaisen ja monien tulevaisuuden kannalta.

Arto Teronen