Sebastian Vettelin ylivoimainen voitto Belgian GP:ssä saattoi olla hyvinkin ratkaiseva MM-taistelun suhteen, mutta F1-maailmassa mielenkiinto sitä kohtaan tuntuu olevan lähinnä tilastollinen. Urheilullinen puoli jää - kuten tavallista -kuljettajamarkkinoiden spekulointien varjoon.
Samalla tavalla kuin F1-sirkuksessa, pyörivät siirtohuhut muissakin suurlajeissa, kuten jalkapallossa. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta Formula ykkösissä huhujen todenperäisyys tuntuu heikkenevän vuosi vuodelta. Lehdistöhuoneessa ja varikkobulevardilla lentelee toinen toistaan villeimpiä ideoita. Kun joku tallin henkilökunnasta lausuu oman kantansa kahvikeskusteluissa, saattaa se nostattaa suuren kohun, tai ainakin oivallisen idean. Voidaanhan silloin puhua jo sisäpiiritiedosta.
Tallien sisällä vain muutamat johtoportaan henkilöt ovat mukana kuljettajakeskusteluissa. Loput työntekijöistä ovat pihalla kuin lumiukot. Heille tieto tulee vain hetkeä ennen virallisen lehdistötiedotteen jakelua.
Kun vähän muistelee, kaivelee ja kerää näkemyksiä, löytyy mihin tahansa siirtoon järkevät perustelut. Ne tulevat esimerkiksi tallien historiasta, kuljettajien persoonasta, kaupallisista kytköksistä ja sääntömuutoksista. Tässä vaiheessa ei ole vääriä vastauksia. Tosiasioita ei vaan ole saatavilla.
Juuri sääntömuutokset ovat oleellinen osa tämän vuoden kuljettajakarusellia. Siirtyminen V6-turbomoottoreihin on sen luokan murros, että jos kuljettajalla on sopimuksellisesti pienikin mahdollisuus neuvotteluihin, on kaikki vaihtoehdot tutkittava. Ensi kaudella voimasuhteet saattavat heilahtaa miten sattuu. Näin tosin odotetaan aina, kun säännöt muuttuvat.
Oikean päätöksen tekemiseen tarvittaisiinkin selvännäkijän taitoja.
Yksi kyvyn tarvitsijoista on Kimi Räikkönen. Oletan tosin hänen sopimuspapereidensa olevan valmiiksi kirjoitettuna. Keskeisimpiin seikkoihin tarvitaan kuitenkin vielä paras mahdollinen varmistus, sitten oikean paperin voi allekirjoittaa.
Red Bull -siirto ei olekaan niin selvä kuin olisi olettanut. Räikkönen selvästi haluaa antaa Lotukselle mahdollisuuden, ja samalla keskustella vaikkapa nyt Ferrarin kanssa. Tässä kolmiodraamassa on mukana vähintään kaksi moottorimerkkiä.
Lotus kuuluu lisäksi niihin talleihin, jolla ei vielä ole sinetöityä moottorisopimusta. Renaultin kanssa olisi toki luonnollista jatkaa, mutta miksi Eric Boullier ja kumppanit eivät katsoisi myös muualle, vaikka riskinä olisivatkin vaikutukset auton kehitysaikatauluun.
Vaikka moottorit vielä ovatkin testipenkissä, vaikuttaa Mercedes Benz tällä hetkellä lupaavimmalta. Moottorin vääntövoima on saatu niin huikealle tasolle, että saksalaisleirissä painetaan tosissaan päälle rengas- ja vannekokojen suurentamiseksi, jotta voima saadaan siirrettyä rataa. Ferrari puolestaan on kautta historian ollut kilpailukykyinen moottorikehityksessään. Suurimmat kysymysmerkit leijuvatkin juuri Renaultin yllä.
Moottoriyhteistyö ei ole vain moottoreiden toimittamista vaan oman insinööri- ja teknikkoryhmän antamista tallin käyttöön. Tämän ryhmän tulee olla ratatoiminnan lisäksi läheisessä tekemisissä auton suunnittelijaryhmän kanssa. Yhteistyön merkitys korostuu ensi kaudella, kun siirrytään lähemmäksi hybridivoimanlähteitä ja moottoreiden oheislaitteiden käyttö monimutkaistuu lisääntyvän elektroniikan ja energiankeruun takia.
Lotus-jatkon kannalta uskon moottorin olevan tärkeämpi asia Räikköselle kuin henkilökohtaiset raha-asiat. Kyllä Räikkönen palkkansa aina saa. Tavalla tai toisella. Sen maksavat tallin omistajat vaikka omista taskuistaan tai muiden yhtiöiden kautta. Räikkösen kannalta keskeistä on varmistaa auton kehitysbudjetti ja vankka suhde moottoritoimittajaan. Edelleen haasteena on Red Bull Racingin ja Renaultin pitkään jatkunut yhteinen voittokulku.
Lotuksen on pikaisesti julkistettava lupaamansa kumppani- ja rahoitusjärjestely. Se itse asiassa jarruttaa kuljettajailmoituksia ihan samalla tavalla kuin Red Bullin panttaus omasta valinnastaan.
Lotuksen on pystyttävä järjestämään rahoituksensa hyvin vankalle pohjalle toisaalta siksi, että Renaultin kaltainen kumppani suhtautuu talliin riittävällä vakavuudella, mutta toisaalta myös siksi, että se voisi tehdä oikeita valintoja, koskivat ne sitten kuljettajia, moottoreita tai henkilökuntaa noustakseen voittajatalliksi.
Ei siis ihme, että Räikkönen yhdistetään kolmeen talliin. Ulkopuoliset löytävät kaikille vaihtoehdoille loogiset selitykset. Samalla Räikkönen tiedostaa, ettei hän suinkaan ole määräävässä asemassa. Hänkin joutuu odottamaan muiden päätöksiä. Tallit tekevät omat päätöksensä, omin perustein. Sellainen olisi esimerkiksi virkaiältään selvästi nuoremman Daniel Ricciardon valinta Red Bullille enää vain parisen vuotta ajavan Räikköseen sijaan.
Räikkösellä on kuitenkin hyvät kortit käsissään. Mutta päätökset voivat perustua ainoastaan olemassa oleviin tosiasioihin ja luottoon suunnitelmien onnistumisesta.
Eikä Räikkönen mikään ennustaja ole. Hän on kilpa-autoilija.
Jukka Mildh