Helsingin kaupunki toivoo selvityksiä pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien yhdistymisestä - vaikka valtion patistamina.

Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti valmistelevat parhaillaan kuntarakennelain mukaisen yhdistysmisselvityksen aloittamista. Asia on esillä kaupungin- ja kunnanhallituksissa ensi viikolla.

- Tietenkin on hyvä, että selvityksiä tehdään vapaaehtoiselta pohjalta niin meidän seudullamme kuin muuallakin Suomessa. Ongelma on se, ettei niistä muodostu kokonaisuutta, Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa perjantaina.

Pajusen mukaan eri vaihtoehtoja pitäisi selvittää.

- Toivon, että löydettäisiin sellainen ratkaisu, että voitaisiin myös pääkaupunkiseudun kanssa kokonaisuutena miettiä, mitä se vaihtoehto tarkoittaisi. Ennen kaikkea sen takia, että löydettäisiin ratkaisu keskeisiin ongelmiin. Helsingin kannalta keskeistä olisi löytää ratkaisu kielteiseen eriytymiskehitykseen.

Pajusen mukaan olisi hyvä, että erillisistä selvityksistä syntyisi yksi kokonaisuus.

- Tietenkin siinä tarvitaan valtiovallan ohjausta.