Hallitus korjaa ensi viikon budjettiriihessään osinkoverouudistusta. Hallitus sopi osinkoveroista viime kevään kehysriihessä ja korjaili esitystä viikkoa myöhemmin. Esitykseen jäi kuitenkin "valuvikoja", joihin hallitus lupasi palata syksyllä.
Hallituksen keväällä sopimassa mallissa osa yrittäjistä olisi välttänyt ansiotuloverot ja maksanut itselleen keveämmin verotettua pääomatuloa.
Kokoomuksessa ollaan nyt valmiita muuttamaan osinkoverotusta listaamattomien yritysten osinkojen osalta.
Kansanedustaja Sampsa Kataja sanoo, että nykyjärjestelmä on hyvä säilyttää.
– Tämä nykyjärjestelmä on selkeä siinä, että työtä verotetaan työnä ansiotuloverotuksen kautta ja pääomille kertyvää voittoa pääomatuloverotuksen kautta. Eli meidän ei pidä turhaan monimutkaistaa, Kataja sanoo.
Kevään esityksessä listaamattoman yrityksen yli yhdeksän prosentin tuottoa olisi verotettu pääosin pääomatulona (85 % pääomatulona). Kokoomus esittää, että verotuksen nykykäytäntö säilyy. Silloin kahdeksan prosentin tai 150 000 euron rajan ylittävästä tuotosta maksetaan pääosin ansiotuloveroa (70 % ansiotuloveroa, 30 % pääomatuloveroa). Kahdeksaan prosenttiin asti tuotot olisivat verovapaita.
Kataja perustelee muutosajatusta työn tasapuolisella verottamisella.
– Asianajajat, kuten minä, tekevät työtä oman tai naapurifirman piikkiin. En näe syytä tehdä eroa verotuksessa sillä, että tekeekö työtä oman vai naapurifirman piikkiin.
Katajan mukaan esitetty verotustapa kannustaa edelleen yrittäjyyteen. Jos yhtiöön sijoitetaan pääomia, niitä voitaisiin verottaa pääomatulona.