SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä iloitsee valtiovarainministeriön ehdotuksesta lisätä 4,5 miljoonaa euroa Metsähallituksen luontopalveluihin. Rahaa ohjattaisiin muun muassa nuorten työllistämiseen sekä retkeilykohteiden markkinoiden ja palveluiden kehittämiseen.

Ojala-Niemelä uskoo myös, että liikenteen perusväylänpitoon esitetty 25 miljoonaa euroa on tuomassa valtion rahaa myös Lappiin. Lisäksi Finavialle Helsinki-Vantaan laajennukseen esitetty 200 miljoonaa euroa tarkoittaa Ojala-Niemelän mielestä investointeja myös maakuntakentille.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto odottaa alkavasta budjettikäsittelystä myönteisiä uutisia Lapille. Hän nostaa esille esitetyt panostukset Finavialle, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien kiinteistöihin sekä homekoulukorjauksiin.

Hallitus sopii lisäbudjetista ensi viikon budjettiriihessään. Lisämäärärahat hyväksyy lopullisesti eduskunta syksyn aikana.