Olin puolisoni ja ystäväpariskuntamme kanssa katsomassa Sibeliustalolla Motorgan-konserttia.
Moottoripyöräkulttuuria ja urkumusiikkia yhdistävä konsertti keräsi mediahuomiota myös urkuparvella esiintyneiden vähäpukeisten tanssijoiden takia. Tai paremminkin siksi, ettei konserttiin sisällytetyistä tanssitytöistä oltu etukäteen kerrottu Urkuviikon johtajalle.
Odotin konserttiin mennessänilähinnä näkeväni moottoripyöräkulttuurilla maustettuja urkusovituksia hevi- ja rock-biiseistä.
Lähinnä kuitenkin urut hukkuivat joko taustanauhalta tulevan rockmusiikin tai sähkökitaran pauhuun. Joko konsertin miksaaminen tai sovitus toimi heikosti.
Tämä oli hyvin harmillista, sillä konsertista näkyi monin tavoin, että sitä oli tehty rakkaudella ja sen eteen oli uhrattu aikaa ja vaivaa.
Tanssityttöjen ottamisella mukaan esitykseen on varmasti ollut tarkoitus tuulettaa perikristilliseksi miellettyä urkumusiikkigenreä.
Kuitenkin tämän tyyppisten provokatiivisten irtiottojen toteuttamiseen pitäisi käyttää enemmän aikaa ja vaivaa. Muun muassa niin, että tanssijoiksi olisi hankittu taitavia ammattitanssijoita ja koreografia olisi ollut etukäteen laadittu sekä harjoiteltu.
Tällaisenaan lähinnä myötähäpeää herättänyt pyöriminen urkuparvella jäi ainoastaan latteaksi moottoripyöräkulttuuriin liitetyn naiskuvan toistoksi.
Olen ollut aiemmin katsomassa muutamaa korkeataiteeksi miellettävää esitystä, joissa esiintyjät ovat tanssineet alasti.
Niissä alastomana esiintymisen katsomiseen ei ole liittynyt myötähäpeää. Päinvastoin.
Alastomuutta on onnistuttu käyttämään sopivan tuoreena provokatiivisena elementtinä ja klassisen baletin askelkuvioiden höysteenä.
Yritys tuoda moottoripyörä- ja rock-kulttuuria korkeataiteen piiriin ja myös urkumusiikkia prätkäkansalle johti Motorganissa kuitenkin vain kuluneimpien kliseiden toistoon.
Ikään kuin prätkäkulttuurilla ei olisi annettavaa muille kuin keski-ikäisille heteromiehille. Nyt Motorganin sisältämä potentiaali hukkui oletetun kohdeyleisön kosiskeluun ja dramaturgiseen kokemattomuuteen.
Huvittavaa olikin, että nuoresta iästämme ja liberaalista maailmankuvastamme huolimatta olimme puolisoni kanssa yhtä närkästyneitä konsertissa näkemästämme alentavasta takamuksen veivaamisesta kuin monet iäkkäämmätkin henkilöt.
Tosin närkästys ei ehkä johtunut täysin samasta asiasta, mutta hetken aikaa meillä oli jotain yhteistä ahdasta seksuaalimoraalia edustavien konservatiivien kanssa.
Katariina Katla
Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti.