Viikko takaperin juhlittiin pikkuveljeni rippiäisiä. Korkokengät jalkaan ja kirkkoa kohti. Rippijuhlat on mukava tapa nähdä sukulaisia kesäpäivänä kakkukahvien kera, mutta liittyy siihen toki arvokkuuttakin.
Istahdetaan kylmälle ja epämukavalle penkille, ja kuunnellaan, mitä saatesanoja rippipapilla on perheen nuorimmaiselle kakaralle. Pienelle pojalle, joka pikku hiljaa lentää pesästä pois, niin kuin äidit haluavat sen kyyneleet silmäkulmissaan muotoilla.
Pappi osoittaa, että viikko on todella vietetty nuorten kanssa metsän keskellä. Puheessaan hän kertoo, miten amispellet ajavat rallia ympäri kuntamme keskustaa. Pappi toteaa, että onhan se hieman rankkaa istua perse penkissä viikon ajan kuuntelemassa hänen jorinoitaan. Lopuksi pappi vielä käytti vessapaperista termiä paskapaperi.
Rippikoululaisten suista kuului pieniä naurahduksia. Liberaali parikymppinen hieraisi korviaan. Äitini mietti, mitäköhän tästä seuraa. 80-kymppiset toivoivat, että kuulolaite oli jäänyt kotiin.
Samaan aikaan naapurimaakunnassa kuulemma neuvottiin rippilapsia irrottamaan silmä päästä, mikäli se eksyy katsomaan synnin tielle.
Myöhemmin papin puheesta keskusteltiin kahvien ääressä. Oltiin lähes yksimielisiä siitä, että oli mahtavaa, että kotikuntamme pappi tiesi, kenelle puhui. Lapset ymmärsivät sanat amispelle, paskapaperi ja perse. Ne eivät ole suomen kielen sanojen aatelia, mutta kuuluvat auttamattomasti nuorisokieleen. Niistä puhutaan, vaikka mummoista tuntuukin pahalta.
Ilman aasinsiltaa hyppään yhteiskuntamme suureen ongelmaan. Siihen, kun ei kiinnosta. Sote-uudistus, vaalit, EU ja Venäjä. Ei kiinnosta, kun ei ymmärretä.
Entä jos seuraava SOTE-uudistus ja sen 50-sivuinen selvitys, kirjoitettaisiin jokaisella ikäryhmälle ymmärrettävään muotoon.
15-vuotiaille jannuille raportissa voitaisiin selvittää bensamittarina, kuinka kauas hammaslääkäri karkaa. 30-vuotiaille perheellisille olisi helppo selittää, että kakara rääkyy kolme päivää putkeen, sillä korvalääkäriin ei noin vain mennä.
**Kyseinen rippipappi täytti **tämän sukupolvien välisen kuilun taidokkaasti. Ehkäpä meidänkin nuorimmainen muistaa rippijuhlistaan jotain muutakin, kun tädin tuoman, lihavan setelin.
Joko kiinnostaa? Rippilapsi vastaa, että iso kinos. Se tarkoittaa, että eipä oikeastaan.