Aviottomana syntyneiden lasten asemassa on tapahtunut korkeimman oikeuden viime vuonna antaman ennakkopäätöksen jälkeen iso muutos. Vanhatkin lapset voivat selvittää biologisen isänsä.
Usein tämä isä paljastuu vasta kun joku, eräässä tapauksessa isoäiti, on tiennyt tapauksesta.
Lapsi laittaa asian vireille käräjäoikeudessa, joka arvioi ensin onko perusteita lähteä tekemään DNA-testiä, jolla isyys varmistetaan. Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tänä vuonna olleissa tapauksissa toisessa isä oli ehtinyt jo kuolla. Sairaalassa oli kuitenkin isästä otettu kudosnäyte tallella testiä varten.
Tavallisesti elossa olevilta otetaan verinäyte, jonka antaa lapsi, tämän äiti ja epäilty isä. Jos se ei onnistu silloin, näyte otetaan suun limakalvolta.
Esillä on ollut isyysjuttu, jossa raastuvanoikeudessa oli aikanaan vahvistettu jopa sopimus lapsen elatusmaksuista, mutta kirkon kirjoihin isästä ei ollut viety merkintää.
Ruokkomaksut oli isä maksanut kuuliaisesti. Varsinainen biologinen isyys selvitettiin noin 40 vuoden kuluttua. Tässä tapauksessa kaikki osapuolet olivat vielä elossa ja isä sekä aviolapset vastustavat.
Käräjäoikeus määräsi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi, johon osalliset määrätään 400 euron sakon uhalla. Sitä ennen oikeus punnitsee ja arvioi osapuolten esittämät puoltavat ja vastustavat argumentit.
Yksi puoltava syy on se, että lapsi on ollut alaikäinen niin sanotun vanhan laintulkinnan mukaan, eikä näin ole pystynyt ajamaan isyyden vahvistamista tuomioistuimessa.
Se kun olisi tullut tehdä 5 vuoden sisällä lapsen syntymästä.
Äsken kerrotussa toisessa tapauksessa, jossa isä oli kuollut virallisesti lapsettomana, häneltä jäi leski, jolla oli testamentti. Nyt kuolinpesään jaolle tuli myös rintaperillinen.
Oikeus tekee isyysvahvistuksenTerveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustuloksen jälkeen.
Isyysjutut saivat alkujaan uuden käänteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Sinne meni valituksena Suomesta päätös, jonka mukaan Suomen isyyslaki loukkasi ihmisoikeuksia. Laki kun esti Suomessa isyyden selvittämisen kanneajan päättymisen jälkeen.
Uuden perillisen ilmestyminen voi hämmentää perheitä ja perinnönjakoja, koska myös lehtolapsi pääsee osalliseksi omaisuuksista.