Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa torstaina vieraana ollut Ilkka Kanerva (kok.) ei poissulje mahdollisuutta toimia tulevaisuudessa jälleen ministerinä.
- Siihen vaikuttavat niin monet syyt, että jäädään sitä seuraamaan. Motivaatiota ja sitoutumista isänmaan asioiden hoitamiseen on, Kanerva vakuutti.
Hovioikeuden antama vapauttava tuomio lahjusjutussa antaa mahdollisuuden toimia taas täysin voimin politiikassa, Kanerva sanoi.
Kanerva ei kanna kaunaa oikeuslaitosta kohtaan. Hänen mukaansa on tärkeää, että suomalaisessa yhteiskunnassa pyritään mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen.
- Meillä perataan äärettömän tarkoin kaikki, johon vähääkään sisältyy varjoa. Minuun liittyvässä tapahtumasarjassa on nyt varmasti läpivalaistu niin perusteellisesti kuin mahdollista jokainen yksityiskohta, ja tultu siihen lopputulokseen, että tähän ei sisältynyt mitään korruptiivisia elementtejä.
Ilkka Kanervaa koskevassa lahjusjutussa on kyse Kanervan 60-vuotisjuhlien sponsoroinnista vuonna 2008 ja Kanervan saamasta vaalituesta eduskuntavaaleissa 2007.
Käräjäoikeus katsoi runsas vuosi sitten, että Kanervan liikemiehiltä saamat kymmenien tuhansien eurojen etuudet ovat olleet omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Helsingin hovioikeus hylkäsi Kanervan saamaan syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta.