Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei odota suuria torstai-iltana alkavalta EU:n huippukokoukselta. Tärkeimmät asiat on saatu ratkaistua juuri kokouksen alla, eikä jäljelle jääneistäkään synny päätöksiä, paljon keskustelua kylläkin.

Huippukokouksen asialistalla on keskustelua unionin rahoitusraameista, nuorisotyöttömyydestä, pk-yritysten rahoitusongelmista ja euron tulevaisuudesta. Mistään näistä ei olla tekemässä päätöksiä, koska ennakkoon hankalimmaksi arvioitu aihe, pankkikriisien torjunta, saatiin ratkaistua valtiovarainministereiden kokouksessa keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Jäljellä on toki isoja ongelmia ja niistä polttavimpana alati paheneva nuorisotyöttömyys.

- On hyvä pitää mielessä, että EU:n mahdollisuus puuttua nuorisotyöttömyyteen on hyvin rajallinen. Ainakin itse haluan välittää sitä viestiä, ettei kannata turhan paljon ladata odotuksia EU-tason toimenpiteiksi, koska valtaosa nuorisotyöttömyyden torjuntaan liittyvistä ratkaisusta on kuitenkin kansallisella tasolla, sanoi Katainen huippukokousta edeltävässä tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Kataisen mukaan EU voi lievittää nuorison työttömyyttä helpottamalla nuorison kouluttautumista ja liikkumista koulutuksen ja työn perässä rajojen yli. Näihin toimiin voidaan hyvinkin kohdentaa EU:n budjetista varoja.

Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmat pääministeri Katainen kokee laajaksi ongelmaksi Euroopassa. Kokous keskustelee komission ja Euroopan investointipankin kehittelemistä kolmesta mallista rahoituksen parantamiseksi. Katainen toivoo, että uusilla toimilla talouden pienimmätkin rattaat lähtisivät pyörimään ja kasvu alkaisi löytyä samaan tapaan kuin Suomessa 90-luvulla.

- Muistan nuoruudestani sen iltauutisen, missä Suomi sai ensimmäisen laivatilauksen lama-aikana ja vähän aikaa myöhemmin toisen. Muistan sen tunnetilan itsessäni ja monen muun suomalaisen kohdalla, että pitkän laman ja kurjuuden jälkeen joku osoitti meihin luottamusta ja Suomessa alkoi tapahtua.

EU:n huippukokous päättyy torstain osalta työillalliseen ja jatkuu perjantaina aamupäivällä.