Syynä epäluottamukseen oli se, että tilaliikelaitoksen johtaja ja johtokunta eivät tilintarkastajien mukaan noudattaneet lakia julkisista hankinnoista Lappia-talon pääsuunnittelijoiden valinnassa noin vuosi sitten eli 29.6.2012. Valtuusto pui asiaa osana kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen käsittelyä.
Kaupunginvaltuusto äänesti asiasta. Liisa Mariapori (kd.) esitti Kaarlo Alaojan (kok.) ja Raimo Miettusen (kd.) kannattamana, että kaikille myönnettäisiin tili- ja vastuuvapaus. Esityksen mukaan asia on lainvoimaisesti ratkaistu Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksellä, asia on kilpailutettu hankintalain suorahankinnan mukaisesti eikä asiasta ole valitettu markkinaoikeuteen. Mariapori totesi esityksessään, että tilaliikelaitokselle ja johtajalle olisi siten myönnettävä tili- ja vastuuvapaus, koska kaupunginhallitus tai valtuusto ei voi enää muuttaa lainvoimaista päätöstä eli päättää kahdesti samassa asiassa. Mariaporin mielestä asia on ratkaistu tilaliikelaitoksen eduksi Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksellä, joten mitään vahingonkorvauskysymystä ei voi edes ajatella.
Sulo Paksuniemi (sd.) puolestaan esitti muun muassa kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan ryhmänjohtajien kannattamana, että valtuusto edellyttää että kaupunginhallitus selvittää, onko toiminnalla aiheutettu kaupungille taloudellista vahinkoa ja kaupunginhallitus tuo asian uudelleen valtuuston päätettäväksi.
Äänestyksessä Paksuniemen esitys voitti äänestyksen selvin luvuin 42-9 (2 tyhjää ja poissa 6) ja se tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.
Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen kaupunginhallitus käsitteli jälleen Lappia-talon peruskorjausta:Lappia-talon remontti kaupungin käsiin