Hollolan kunnassa on pitkään valmisteltu talouden sopeuttamista vuosille 2014–2016. Tämä näkyi valtuuston lähes hämmästyttävässä yksituumaisuudessa, millä rajut leikkaukset nuijittiin pöytään.
Talouden sopeuttamisohjelman kokonaissäästötavoite on seitsemän miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimen säästöistä on kohdentamatta vielä 1,3 miljoonaa euroa.
Edes kuntalaisaloite, jossa vaadittiin Hollolan lukion säilyttämistä ja kunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä ei kirvoittanut valtuutetuilta ainuttakaan puheenvuoroa. Kuntalaisaloitteen oli allekirjoittanut 2 479 kunnan äänioikeutettua asukasta. Kansanäänestyksen järjestäminen hylättiin yksituumaisesti.
Valtuutettu Lasse Peltosen (sd) esityksestä Hollolan lukion lakkauttamisesta kuitenkin äänestettiin. Sivistyslautakuntaan kuuluvan Peltosen esitys Hollolan lukion säilyttämisestä tosin murskattiin lukemin 40–2, yksi tyhjä.
Samoin kävi Tapani Ihalaisen esitykselle (KD) Miekkiön koulun irrottamisesta sopeutusohjelmasta. Miekkiön kyläkoulun lakkautus päätettiin äänin 38–4, yhden äänestäessä tyhjää.
Lisää säästöjä näkyvissä?
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta (kok) korosti, että näilläkään säästötoimilla ei pötkitä pitkälle tulevaisuuteen. Lisää haasteita odottaa edessäpäinkin.
Kunnassa on etsitty säästöjä ilman veronkorotuksia, sillä kunnan veroprosentti 20,75 on nyt jo maan kärkeä. Se on lähes 1,5 prosenttia yli valtakunnallisen keskiarvon.
Myös sosiaali- ja terveysmenojen kustannusten yllättävän suuri nousu on pakottanut kunnan lisäsäästöihin.
Valtuutettu Pasi Pälsi (KD) totesi, että hänen 12 vuoden valtuustoaikanaan on aina puhuttu rakenteellisista muutoksista. Niitä olisi kunnassa pitänyt tehdä huomattavasti aiemmin.
Ainoa myönnytys kunnanvaltuustolta kuntalaispalautteen johdosta tuli esitettyihin kohdunkaulasyövän seulonnan säästöihin. Ne päätettiin jättää toteuttamatta.