Olen asunut nykyisessä kodissani reilun vuoden. Talossa on vain seitsemäntoista asuntoa, joten kerrostaloksi se on pienenpuoleinen.
Melko monet naapureistani ovat ikäännyttyään muuttaneet omakotitaloistaan helpomman elämän perään, lumityöt tekee huoltoyhtiö ja siivooja puhdistaa sisätilat. Luulisi kelpaavan.
Mutta vielä mitä. Valitus alkoi heti kun muuttokuormat oli saatu sisälle. Kauhisteltiin kuinka rappukäytävässä oli tahra ja kuinka tuuli toi takaovelta lehtiä sisälle.
Siivooja on siis huono. Minusta taas meillä on melkolailla siistiä, ainakaan siivoojaa ei voi syyttää siitä jos joku lontustaa kurakengillä sisälle.
Peiliin vilkaisun paikka. Saapa nähdä ehdotetaanko siivoojan palkkaamista kahteen tai kolmeen vuoroon! Rahalla saa, mutta onko se tarpeen?
**Olen ollut kerrostaloasuja **koko ikäni lukuunottamatta varhaista lapsuutta vanhempien luona. Muutin muutamia vuosia sitten Töyrykadulle myös uuteen kerrostaloon.
Sekin oli melko pieni, vain 19 asuntoa. Tapasimme naapureiden kanssa turista pitkäänkin, lastenlapsista, teatterista ja ties mistä.
Vietimme jopa yhteisiä juhlia alakerran tiloissa eikä kukaan maininnut sanallakaan siivouksesta. Oli muuta puhuttavaa ja kai se hoitui tyydyttävästi.
On todella surullista ettei naapureilla ole mitään muuta sanottavaa minulle kuin moittia siivousta, huoltoyhtiötä tai isännöitsijää.
Kukaan ei ole kysynyt, mitä minulle kuuluu tai pannut merkille mitään kaunista tai edes kirjavaa!
Vanhuus ja viisaus sanotaan- kuuluvat yhteen. Olen luullut että vanhuus, viisaus ja varallisuus kuuluvat henkilöille joilta hyvä käytös sujuu.
**Täytynee ehdottaa talon **alakertaan lappua, jossa lukee: täällä en siivoa minä. Niin saisivat sen tiedon talossa vierailulla käyvät eläköityneet pankinjohtajat ja ex-ministerit.
He kun muuten luulevat että isäntäperhe on unohtanut siivota vaikka vieraita on tulossa.
Jos pään täyttää rappukäytävän siivous, mitähän siellä päässä mahtaa olla kymmenen vuoden kuluttua?
Kuraa varmaan.
Pirkko Päivinen