Viime päivinä on käyty keskustelua kuinka hiihdon tasoa saataisiin nostettua Suomessa. Kaikenlaista on pohdittu, mutta mielestäni yksi tärkeä asia on päästä treenaamaan itseään kovempien seuraan. Norjalla on tällä hetkellä naisissa selvä ylivoima, minkä takia he pääsevät hyötymään siitä myös harjoituskaudella. Pääsevät joukkueena treenaamaan kovien seurassa. Saman huomion ovat tehneet myös muut maajoukkueet.

Itse olen ollu etuoikeutettu urani aikana leirityksissä. Olen päässyt niin sanonusti aina liian nuorena liian vanhojen seuraan. Se on varmasti yksi syy miksi olen kehittynyt. Treeneissä olen ollut se ”heikoin”, minkä takia olen halunnut kehittyä yhä enemmän. Tottakai myös treenivauhdit olivat täten kovemmat leireillä, kotona sitten levättiin.

Mielestäni nuorten urheilijoiden pitäisi päästä nuorempana kovempien seuraan, näkemään, kokemaan ja haastamaan. Uskon, että se antaisi monelle nuorelle urheilijalla paljon. He näkisivät, mitä huippu-urheilu vaatii ja mitä se antaa. Myös urheilijat, jotka kilpailevat lajinsa huipulla eri lajissa, pitäisi yhdistää voimavarat eri lajien kesken.

Esimerkiksi yhdistetty, ampumahiihto ja hiihto voisivat tietynlaisilla yhdistelmillä leireillä yhdessä. Mitä, jos lähtisimme tekemään yhteistyötä saman lajin eri maiden huippu-urheilijoiden kanssa. Saisimmeko sieltä, jotain potkua omaan tekemiseen. Saisinko sieltä sitä samaa tunnetta, kuin silloin kuin pääsin liian nuorena vanhempien kanssa treenaamaan? Saisin, varmasti. Kovan kilpailuviettini ansiosta, en haluaisi olla se joka tulee sauvarinnettä viimeisenä ylös tai jää testikisoissa viimeiseksi.

Mitä, jos vielä löytäisi hyviä harjoitteita ihan eri lajeista kuin hiihto? Voisiko esimerkiksi pikaluistelu, yleisurheilu tai telinevoimistelu antaa jotain myös meille? Suomessa kadehditaan toisten tekemisiä. Kadehditaan mikä toisilla on parempaa, eikä omaa tietämystä voida jakaa muille. Ehdottomasti avoimuus veisi monia urheilijoita eteenpäin. Avoimuus eri lajien välillä voisi antaa monia hyviä juttuja toisille, niitä tarvitseville.

Toivonkin, että eri lajien välillä löytyisi keskustelua. Vain keskutelun kautta voimme löytää hyviä uusia juttuja. Uskon, että Suomessa eri lajien huipppuvalmentajat löytäisivät keskustelun myötä uutta virikettä omaan tekemiseen. Silti pitää muistaa, että jokainen urheilija on yksilö, oli sitten joukkuelajissa tai yksilöurheilussa. Urheilijaa voi kehittää vain yksilönä.

Krista Lähteenmäki