Asioiden jättäminen viime tinkaan on aina hirvittänyt minua. Tekemättömät asiat pyörivät mielessä joka tapauksessa, joten helpommalla usein pääsee, kun tekee hommat ajoissa valmiiksi. Jotkut puolestaan tarvitsevat kiireen tunnun saadakseen työt tehtyä. Asiat muhivat päässä siihen kuuluisaan viime tippaan asti, minkä jälkeen stressi aikarajan umpeutumisesta puskee saattamaan työt valmiiksi.
Joskus viime tippaan jättäminen voi koitua kohtaloksi. Tämän saivat huomata esimerkiksi Kotkan vasemmistonuoret järjestäessään äärioikeistosta kertovan kirjan esittelytilaisuutta. Tilaisuus jouduttiin perumaan viime viikolta, kun järjestäjät eivät osanneet tarpeeksi ajoissa varautua pelastussuunnitelman tekemiseen. Viranomaiset vaativat kyseistä suunnitelmaa Jyväskylässä vastaavassa tilaisuudessa sattuneen puukotusvälikohtauksen takia.
Joskus viime tippaan jättäminen on ainoa keino tehdä asioita. Esimerkiksi uutistyössä viime hetken muutokset ovat arkipäivää. Minuutit ovat arvokkaita, kun lähetykseen on aikaa kolme minuuttia ja uutissähke on vielä kesken. Työssä kehittyy väistämättä rautahermot, eikä minuuttien hupeneminen enää hetkauta. Kiireestä voi oppia jopa pitämään. Toisaalta minuuteista voi tulla niin arvokkaita, että pelkästä odottamisesta tulee entistäkin hankalampaa. Lähteminen sovittuun paikkaan venyy viimeiseen asti, ettei aikaa kuluisi odottamiseen. Sitten jos matkalle osuu useampi mutka, odottamisen vältteleminen muuttuukin myöhästymisen peloksi ja ylimääräinen kiire voi haaskata paitsi sovitun tapaamisen, myös hengen.
Kuten sanontakin kertoo, viime tippa on aina viimeinen rutistus ennen määräajan loppumista. Jotta nämä tipat eivät ehtyisi loputtomiin, joskus on hyvä kokeilla myös hyvää suunnittelua. Viimeiset tipat voi ottaa käyttöön siinä vaiheessa, kun suunnitelmat kääntyvät päälaelleen.