- Kyllähän tämä on ollut pitkä taistelu. Olen kuunut siihen joukkoon, joka vastustaa ja siinä mielessä tämä tulos tietysti tyydyttää meikäläistä, lakivaliokuntaan kuuluva Peter Östman (kd.) sanoi äänetyksen jälkeen.
Östmanin mukaan nyt oli kysymys enemmänkin lakiteknisistä periaatteista kuin itse aloitteen sisällöstä.
- Aloite jäi pöydälle niin kuin aikaisemmillakin vaalikausilla on käynyt aloitteille, joilla on alle sata allekirjoittajaa, Östman muistutti.
Hän ei enää halunnut käydä syvällistä keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliitoista.
- Meidän kantamme on varmasti kaikkien tiedossa, enkä lähde enää toistamaan sitä tässä, hän tokaisi.
Myös perussuomalaiset halusivat lakialoitteen jäihin. Homoliittojen vastaisista kirjoituksista ja palopuheista tunnettu James Hirvisaari (ps.) ei riemuinnut näkyvästi kokouksen jälkeen.
- Omasta puolestani olen tyytyväinen. Ihan oikea ratkaisu, ettei laitettu tätä aloitetta erityisasemaan, Hirvisaari sanoi.