Hevosia tunnen melko huonosti. Komeita ja hyvältä tuoksuvia elukoita ne ovat. Etenkin hevosen turpa on ihana, kun sen antaa hamuta namupalaa.
Muistan Pojun ja Jehunvuosikymmenten takaa. Poju oli tummanruskea, pienenläntä vanha ruunankopukka, joka jaksoi enää viedä maitotonkkia laiturille tien varteen kärryillä.
Heinäntekijätkään eivät hennonneet lastata heinäpellolla sen vedettäväksi suurta kuormaa, niin hintelät ja arat olivat Pojun lihakset lähes 20-vuotisesta tukin- ja muiden raskaiden kuormien vetämisestä.
Jehu oli toista maata, vaaleanruskea suuri, vanttera ruuna, jolta työt jäivät kesken, kun pientilallinen joutui luopumaan maatalouden harjoittamisesta tehomaatalouden ja maaltamuuton ensiaskelissa.
Se oli alkua globaalistuvalle tehomaataloudelle ja ruoantuotannolle.
Kumpaakaan ruunista en olisi halunnut maistaa lautasellani, vaikka lempikanoista, -possuista ja -lampaista tehtyä ruokaa söin lapsena mukisematta. Työjuhtahevonen ei kuulunut raaka-aineeksi suomalaisen pientilallisen ruokapöytään.
Perheen sotamuistoissa hevosella oli kunniakas auttajan rooli. Jos joku sodassa söi hevosta nälkäänsä, sitäkään tragediaa ei ääneen muisteltu.
**Ranskassa opiskeluaikoina 1970-luvulla **söin hevosenlihaa muiden kansainvälisten kielten opiskelijoiden kanssa. Sisäoppilaitosmainen opinahjo Rambouillessa tarjoili opiskelijoille hevosenlihaa, koska se oli halpaa, mutta ei ollenkaan pahaa.
Sitten Pojun ja Jehun aikojen ruoantuotannosta on tullut globaalia, maailmanlaajuista.
Edessä olevalla ruokalautasella saattaa olla aineksia maapallon eri puolilta, järjettömien matkojen päästä kuljetettuna ja ties millaisissa oloissa kasvatettuna.
Tuotantoketjun ja ruoan raaka-aineen alkuperän selvittäminen on lähes mahdotonta maailmanlaajuisilla elintarvikemarkkinoilla, jonka heikoissa kohdissa tekevät omaa bisnestään hintakeinottelijat, rikolliset ja muut huijarit.
Halvin on ruokamarkkinoilla edelleen parasta, ei ruoan laatu tai tieto siitä, mistä ruoka on peräisin ja mitä se sisältää. Siksi lähiruoka ei maistu.
Niinpä hevosenlihan syöminen naudanlihana tuntuu sangen harmittomalta huijaukselta globaalin elintarviketuotannon tutkimattomissa tuotantoketjuissa.