Nyt kun rasismikeskustelussa on päästy hyvään alkuun, on hyvä muistaa, mitä täällä itärajalla tapahtuu. Venäläisviha tuntuu olevan edelleen voimissaan, vaikka viimeisimmästä sodasta on kulunut aikaa lähes yhden ihmisiän verran.
Tekstissä on yksi halventava leimaava sanavalinta sekä yksittäisestä lapsen reaktiosta laajennettu päätelmä itärajan lasten asenteiden muodostumisesta.
Sana ”ryssäviha” ei ainoastaan nimeä venäläisiin kohdistuvaa vihaa, vaan leimaa ilmiötä halventavalla nimityksellä. Kyse on ensisijaisesti sanavalinnan retorisesta vaikutuksesta, ei vastaväitteen käsittelystä.
”Ryssäviha kytee vielä 2010-luvullakin ”
Yhden lapsen yksittäisestä reaktiosta siirrytään väitteeseen, että Suomen itärajan lapset oppivat kotonaan edellisten sukupolvien asenteet itänaapureita kohtaan. Teksti ei anna tälle yleistykselle muuta erillistä tukea; havainto on paikallinen päättely-ylitys, ei kokonaan paljaaksi jäävä väite.
”Olinpa kerran maailmankolkassa, jossa paikallinen lapsi pillahti itkuun, kun näki minut, kalpeanaamaisen suomalaisen. ”
”Täällä Suomen itärajalla lapset oppivat luontevasti kotonaan edellisten ikäpolvien asenteen itänaapureita kohtaan. ”