Suomen epäonnistuminen yrityksessä päästä YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi yllätti katkerasti kampanjaväen. Kaiken piti olla varmaa, mutta kävi kuin entiselle lääkärille; leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli.

Urheiluväellä on lähivuosina edessään oma kansainvälinen kujanjuoksunsa. Suomen "yliedustus" Kansainvälisessä Olympiakomiteassa uhkaa loppua. Saku Koivun kahdeksan vuoden pesti urheilijamandaatilla päättyy Sotshin kisoihin. Peter Tallberg saavuttaa puolestaan 80 vuoden rajapyykin vuonna 2017, ja se merkitsee, että hänen tuolinsa jää vapaasti kaikkien kilpailtavaksi.

Kansainvälisen Olympiakomitean jäsenet edustavat kotimaissaan ja taustayhteisöissään KOK:ta eikä päinvastoin. Jäsenyys houkuttelee urheiluvaikuttajia ympäri maailmaa, koska se takaa pääsyn olympiaurheilun keskiöön asiaankuuluvine etuineen ja velvollisuuksineen.

Ns. oman miehen tai naisen KOK-jäsenyyden merkitystä ei ole syytä vähätellä, mutta ei ylikorostaakaan. Kyse on ennen kaikkea prestiisistä. Käy miten tahansa, taistelu mitaleista jatkuu kisapaikoilla yhtä kovana kuin ennenkin.

KOK-paikkoja ei voi testamentata. Maakiintiöitä ei ole. Jokaisen ehdokkaan on hankittava kannatuksensa erikseen. Paikan voittaminen edellyttää, että ehdokas on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu.

Moninkertainen olympiapurjehtija Tallberg oli sellainen, mutta ei häntäkään olisi valittu ilman kovaa työtä ja lobbausta. Erik von Frenckell pohjusti KOK:n sisällä Peter Tallbergin valintaa seuraajakseen vuosikausia.

Saku Koivu seurasi Jari Kurria urheilijakomission edustajana Torinossa 2006. Talviurheilijoiden kiintiö 15 urheilijajäsenen joukossa on neljä, eikä jääkiekko kuulu maailmanlaajuisiin valtalajeihin.

KOK:n urheilijajäsenet valitaan aina olympiakisoihin osallistuvien urheilijoiden äänestyksessä. Kurrin ja Koivun valinta perustui urheilullisiin ansioihin, mutta niiden lisäksi tarvittiin ammattitaitoista taustatyötä kisajoukkueen ja lajin sisältä.

Vaikeaa kuvitella, että joku toinen suomalaisurheilija voisi päästä Sotshissa Koivulta vapautuvalle paikalle. Tallberg jatkaa sen jälkeen ainoana suomalaisedustajana vielä kolme vuotta.

KOK:ssa on 75 henkilöjäsentä ja Tallberg on yksi heistä. Hänen paikkansa täytetään kaikkien KOK:n jäsenten salaisessa äänestyksessä. Susanna Rahkamon tai kenen muun tahansa suomalaisen mahdollisuus päästä KOK:n jäseneksi testataan siinä vaiheessa.

Moni varmasti odotti, että ainakin Suomen olympiakomitean tuore puheenjohtaja Risto Nieminen olisi kiinnostunut kisaamaan ehdokkuudesta. Hän on hankkinut kansainvälistä arvostusta kansainvälisen Veikkausjärjestön puheenjohtajana ja vaikuttanut pitkään Universiadien johtoelimissä.

Niemiseltä kysyttiin asiasta, kun hänet oli valittu Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi. Hän ilmoitti, ettei tavoittele KOK:n jäsenyyttä. Järjestön ikäpolitiikka latistaa vetreän miehen intoa. Tallberg kuuluu vanhaan kaartiin ja saa jatkaa kahdeksankymppiseksi. Vuoden 1999 jälkeen jäseniksi valittavien eläkeikä on 70. Niemisen kausi jäisi näin kovin lyhyeksi.

KOK:ssa on taattu omat kiintiöt urheilijoiden lisäksi kansainvälisille lajiliitoille ja kansallisille olympiakomiteoille. Ne olisivat tietysti mahdollisia myös suomalaisille ehdokkaille, mutta eivät yhtään helpompia kuin ns. yksilöväylä.

KOK:ssa on edustettuna 205 maata. Jäseniä KOK:n organisaatiossa on tällä hetkellä 105 ja eurooppalaisia heistä 49 eli melkein puolet. Suomalaisten ehdokkaiden asemaa vaikeuttaa Euroopan sisällä se, että täältä löytyytällä hetkellä 25 maata, joilla ei ole yhtään edustajaa.

Nieminen viritti suomalaista KOK-keskustelua sanomalla, että ehdokkaaksi pitäisi saada nainen ja rohkaisi näin Rahkamoa. KOK on hyvin miesvaltainen ja Nieminen laskee, että naisille voisi olla tässä mielessä tilausta.

Naiseus on yksi kriteeri. Keskustelua mahdollisista suomalaisista ehdokkaista on syytä käydä ripeästi. Se on myös lopulta ehdokkaaksi nimettävän etu. Pitää avoimesti pohtia, kenen eteen kannattaa ryhtyä tekemään hartiavoimin töitä.

Moni KOK:n jäsen on tullut mukaan urheilijakomission kautta. Franckie Fredericsin kausi urheilijakomissiossa päättyi Lontoon kisoissa, mutta KOK valitsi hänet jatkamaan henkilöjäsenenä kokouksessaan Lontoossa viime kesänä.

Saku Koivun etsikkoaikaa on "varjostanut" uran jatkuminen huipputasolla. Aika itsensä tykö tekemiseen ja vaikuttamiseen kabineteissa on ollut kortilla.

NHL-kauden alkaminen taitaa olla lopullinen niitti !

Kari Mänty