Eduskunnan puhemies, Eero Heinäluoma onkin jo kiirehtinyt ehdottamaan, että myös kansanedustajat alentaisivat omia palkkioitaan.
Niinistön temppu aiheuttanee erikoislaatuisen paineen: Vaikutusvaltaisissa asemissa olevat, vauraat kansalaiset alkavat vilkuilla toisiaan ja pohtia, kuka kehtaa olla seuraamatta presidentin esimerkkiä.
Rahvas puolestaan aprikoi, keiden kaikkien presidentti odottaa uhrautuvan.
Presidentti Niinistö tuskin selittelee ajatuksiaan enää kummemmin, siksi hänen uudenvuodenpuhettaan tutkitaan nyt suurennuslasin kanssa yhä uudestaan ja uudestaan.
Uudenvuodenpuhe ja presidentin aloite oman palkkionsa alentamisesta kuuluvatkin samaan pakettiin. Ne molemmat ovat johtajuuden välineitä; sekä poliittisen johtajuuden että arvojohtajuuden.
Kun Niinistö vaatii palkkionsa alentamista, hän siirtyy arvojohtajuudessa sanoista tekoihin. Manööveri on poliittisesti erittäin taitava, koska sitä on miltei mahdoton arvostella.
Vaikka presidentin palkkio on leikkauksen jälkeenkin kohtuullisen suuri, palkkion alennus on niin mittava, ettei muutosta voi väittää pelkäksi symboliseksi eleeksi.
Epäitsekkyys on hyve, kukapa meistä sen kiistäisi?
Operaatio on myös sikäli taitava, että presidentti tekee aloitteensa kautta vahvasti sisäpolitiikkaa, joka ei suoranaisesti kuulu hänen toimenkuvaansa. Uhrautuva palkkion alentaminen tapahtuu juuri, kun hallitus alkaa valmistautua työurien pidennystalkoisiin, verojenkorotuksiin ja etuuksien leikkauksiin.
Myös työmarkkinoilla on edessä kylmä kevättalvi tiukkoine neuvotteluineen. Kevään mittaan kysellään yhdeltä jos toiseltakin taholta: ”Ettekö te aio lähteä mukaan Niinistön talkoisiin?”
”Eikös se Niinistö ollut se presidentti, joka vaati palkkansa alentamista?”, muistelevat kansalaiset vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Oman palkan alentaminen on asia, jolla Sauli Niinistö erottautuu edeltäjistään, myös työväenpuolueita edustaneista presidenteistä.
Sauli Niinistö on porvari. Moni suomalainen samaistaa porvarillisuuden ahneuteen ja itsekkyyteen. Sauli Niinistö murentaa ratkaisullaan tuota mielikuvaa ja antaa ymmärtää, että jokaista yksilöä pitää arvioida hänen omien tekojensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa mukaan.
Presidentti Niinistön palkanalennushanke tuonee yhteiskuntatieteilijöille kiinnostavaa tutkimusaineistoa. Mitä ilmeisimmin he saavat pian käyttökelpoisia empiirisiä aineksia tutkimukseen aiheesta: Millainen on esimerkin voima?
Timo Seppänen
Kirjoittaja on Ajankohtaisen kakkosen toimittaja