Sosialidemokraattien kansanedustajan Johannes Koskisen mielestä palkka-alennusta pitää harkita, mutta hän muistuttaa, että kansanedustajien palkkaus on sidottu yleiseen palkkakehitykseen. Presidentin palkka on eri asia, toteaa Koskinen.

- Se on verovapaata tuloa ja alennuksenkin jälkeen presidentin palkka on lähes kaksinkertainen esimerkiksi pääministerin palkkiotasoon verrattuna. Näkisin että Niinistö esitti tätä ennen kaikkea yksityiselle puolelle, johtajatasolle, niille, jotka voivat palkkaansa vaikuttaa. Taustalla tässä on 15 vuotta jatkunut tuloerojen raju repeämä.

Koskisen mukaan Niinistön viesti on kuitenkin hyvä, sillä johtajatason palkat ovat nousseet reilusti samaan aikaan, kun ihmisiä on potkittu pellolle.

- Tuloerojen kasvuun puuttuminen on tärkeä tehtävä. Verotuksella tähän voidaan ennen kaikkea puuttua.

Ei kansalaisten pussille

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen kannattaa viiden prosentin palkanalennusta ministerien esimerkin perässä. Häntä kuitenkin huolestuttaa, ohjaavatko päättäjien palkkioalet myös kansalaisten ja palkansaajien palkkoja.

- Toivottavasti ei. Itse en näkisi järkevänä, että palkansaajien palkkoja lähdettäisiin laskemaan. Odotan uutisia yrityspuolelta: että ne jotka saavat isoja bonuksia ja palkkioita ovat valmiita luopumaan niistä. Nyt ollaan päättäjien kimpussa, mutta kyllä isoa palkkaa saavat ovat jossain muualla.

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mielestä jokaisen pitäisi kantaa vastuuta omien hartioiden mukaan nykyisessä taloustilanteessa.

- Me kansanedustajat voimme hyvin seurata ja näyttää esimerkkiä, mutta haluan painottaa, että ei ole tarkoitus että jokaisen pienituloisenkin pitäisi olla valmis palkka-alennukseen. Se voisi tarkoittaa sitä että yritykset olisivat vastuullisia työllistäjiä ja ehkä se voisi tarkoittaa palkkamalttia työntekijä puolella, Heinonen myötäilee.

"Ei tähän hommaan rahan perässä lähdetty"

Perussuomalaisten Ismo Soukola on valmis palkanalennukseen, koska kansanedustajan hommaan ei ole rahan perässä lähdetty. Ismo Soukola muistuttaa, että ei Niinistö joudu elämänlaadustaan juuri tinkimään.

- Saavutetuista eduista on voitava tinkiä. On arvioitu myös, että palkkoja ei tarvitsisi laskea, mutta palkankorotuslinja ei saisi nousta yli prosentin. Työmarkkinajärjestöt ja työntekijäjärjestöt eivät ole kuitenkaan ymmärtäneet tämän tilanteen vakavuutta.

Myös keskustan kansanedustajan Sirkka-Liisan Anttilan mielestä tässä on kyse esimerkin voimasta. Myös Anttila on valmis palkka-alennukseen, mutta hänen mielestään se ei yksin riitä. Myös suurituloiset on saatava talkoisiin verotuksen keinoin.

- Niinistö haluaa kannustaa muita tässä tilanteessa. Mutta minusta verotuskin on hyvin tehokas leikkuri. Ei minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos kansanedustajat ovat mukana palkkatalkoissa, mutta rinnalla pitää selvittää, että voisivatko kaikki hyvätuloiset osallistua paremmin talkoisiin.

Anttila kiristäisi verotusta siten, että tietyn vuositulorajan ylittävät maksavat enemmän veroa.

- Tässä on ollut se ongelma koko ajan, että kokoomus on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että veronkiristykset ovat kaikkialla samansuuruiset. Jos palkka-aleen mennään, silloin täytyy katsoa, mitä se vuosi 2006 on ollut: sille tasolle Niinistökin palkkansa alensi, Anttila vielä muistuttaa.