Morjesta pöytään! Näin alkuun taitaa olla hyvä tapa edes jollain lailla esitellä itseään. Nonii elikkä miehen nimihän on Ville Larinto, maan päällä (ja ilmassa) on tullu tähän saakka heiluttua reilut 22 vuotta ja ammattinahan on mäkihyppy. Näillä mennään siis.
Kausi on jo hyvässä vauhdissa päällänsä ja paljon on kerenny tapahtumaa marraskuun alun jälkeen. Hirveesti ei ole tullu kotona aikaa vietettyä vaan reissun päällä on oltu melkeenpä all the time. Sen verran jos nyt pyykit on käyty kotona pesemässä! Talvikausihan meillä alkaa perinteisesti ensilumen leirillä Rovaniemellä ja Rukalla. Tänä vuonna saatiin onneks hyvissä ajoin lumet maahan ni päästiin pohjosissa treenaamaa kunnolla heti ku pitikin. Ensilumen leiri on aika suurelta osin uusien pukujen ja suksien testailua ennen maailman cupin alkua.
Nyt on kuitenkin maailman cuppiki jo melkeenpä joulutaukoa vaille valmis elikkä tällä hetkellä ollaa Sveitsin Engelbergissä. Viikko sitten käytii tsekkaamassa Venäjällä Sotshin tulevat olympiamäet ja voin kertoo, että melko ikimuistonen reissu oli! Ensinnäkin jo lento Zürichistä Sotshiin oli jotain aika jäätävää. Oman käsitykseni mukaan lentokoneen siivet putsataan aina ennen lähtöä lumesta? No ei velipoika venäläisellä ollu motivaatiota semmossee, kone taivaalle ja thats it! Eihän siinä, ihan kivasti se siellä yläilmoissa liiteli.
Ruvettiin sitte laskeutumaa Sotshiin niin ukonilma pukkas päälle. Aika leksa, ollaa menossa hyppäämää mäkeä ja Sotshissa +10-15 lämmintä ja ukkostaa! Ei se ole vielä mikhää, mutta iski muuten koneesee vielä salamaki. Helevetinmoinen rysäys kuulu, välähti ja siipi löi jonkunnäköstä kipinää. Siinä vaiheessa rupes jo miettimää, että nytkö oli viimenen reissu meikäläisellä! No eipä onneks hätää ollu vaa kone saatii turvallisesti Sotshiin, huhhuh.
Sochista oli n. 1,5 tunnin bussi matka paikkaan, jossa hyppyrimäet sijaitsi. Valehtelematta voin sanoa, että koko sen matkan ei näkyny muutaku rakennustyömaata ympärillä. Ja sama homma oli itse kisapaikalla. Älytön määrä isoja ja hienoja hotelleja ja muita rakennuksia aivan vaiheessa. Rupes vähän mietityttämää, että mitenkä meinasvat saada kaiken valmiiksi ennen kisoja.. Kaippa ne kerkkee.
Itse mäet oli kyllä vimosen päälle uudet ja hyvät. Tai ainaki se pienempi, isoa ei päästy vielä testaamaa. Huvittavan näköstä oli kun lunta ei ollu missään muualla kuin itse mäessä. Noh sehän riittää. Täytyy sanoa, että aika legendaarinen oli bussimatka hotellilta mäellekki. Poliisisaattueessa mentii ja mikäs muukaa auto paikallisella sheriffillä oli alla ku Lada! Yllätykset ei loppunu mäelle saavuttaessakaan. Edessä oli turvatarkastus! Kaikki kamat läpivalastiin ja äijät joutu vuoronperään kävelemää metallinpaljastimen läpi. Eipä oo tälläsee joutunu meikäläinen vielä ikinä törmäämää mäelle mennessä. Maassa maan tavalla, niin kai se menee? Jotenki vaan tuntu, että Sotshhin lentokentällä turvatarkastus oli paljon mitättömämpi/lepsumpi kuin mäellä. Heh.
Varsinainen kisa meni Sotshissa omalta osaltani jokseenkin ookoo. Ensimmäiset pisteet tuli loukkaantumisten jälkeen, mikä oli hyvä juttu. Tekemistä riittää vielä hemmetisti, että päästään takas maailman kärkeen. Mutta sinne se katse osottaa ja toivottavasti sinne vielä päästään! Engelbergin jälkeen on onneksi normaalia pidempi joululoma, jolla voi hioa hyppyä kondikseen ennen mäkiviikkoa.
Päätetään tällä kertaa näihin tunnelmiin, palataa astialle!
Ville