Kun Brad de Veluwe tekee maailmanennätyksen, joutuu hänen valmentajansa ratsastamaan seepraksi puetulla hevosella. Hoitaja ottaa vastaan toimittajia ja omistajat poseeraavat lehdille. Jo pari vuotta kestänyt hypetys hevosen ympärille ei juostusta maailmanennätyksestä ainakaan rauhoitu.
Mutta mitä tekee itse pääosan esittäjä? On tallinsa kuningas, hirnuu alamaisilleen. Innostuu ajoittain nappaamaan hoitajansa hihasta hampaillaan. Saa monipuolisen ruokavalion omaan yksiöön kannettuna kolmesta neljään kertaa päivässä. Nauttii vettä ja melassivettä mielensä mukaan, suolakiven nuolaisua unohtamatta. Ulkoilee ikiomassa tarhassaan ja kirmailee siellä niin, että kiinniottaminen on joskus mahdotonta.
Ei tee mitään jos ei halua. Kääntyy ympäri ja osoittaa mieltään. On joka kerta lenkille lähtiessä yhtä innokas kuin varsana. Tietää valmentajansa ja kunnioittaa häntä. Haluaa miellyttää ja antaa kaikkensa. Saa lihaksiinsa hierontaa ja rapsutusta, tukka ja turkki kammataan useamman kerran päivässä. Keskittyy kilpailuihin täydellisesti. Suihkussa pärisyttää sieraimiaan ja loiskuttaa vettä hoitajansa päälle. Jälleen kerran haluaa leikkiä ja hapuilee hoitajansa hihaa hampaillaan. Nauttii venyttelystä aamuisin.
Mutta ajatteleeko Brad de Veluwe mitään? Onko se täydellisesti olennaiseen keskittyvä urheilija? Bradin maailmassa määrärahat, ministeriön tuottomahdollisuudet, sponsorit tai lajiliitto eivät merkitse mitään. Sen elämä syntyi kahden huippuyksilön täysin rakkaudettomasta liitosta, joka vielä, tässä tapauksessa, tapahtui ilman että äiti ja isä edes olivat samalla mantereella. Olennaista oli hyvät geenit. Geenien lisäksi tarvittiin aimo annos kilpailuhenkeä, pieni ripaus villihevosta ja kaiken tämän salliva ympäristö, jossa nuori Brad de Veluwe sai kasvaa.
Oli isot vehreät laitumet temmeltää Ranskan Normandiassa, pitkä kesä ja valmentajan maltillinen rakentaminen kohti huippuvuosia. Nyt kilpailu-uralla päivittäiset rutiinit valmennuksineen ja huoltotoimenpiteineen, unohtamatta matkustus – ja vapaapäiviä täyttävät Brad de Veluwen kalenterin läpi vuoden. Toki mediaa pitää palvella, mutta hevoselle sallitaan kaikki. Oletteko nähneet tästä urheilijasta koskaan negatiivisia otsikoita hänen omasta käyttäytymisestään? "Brad nukkui pommiin" "Brad antoi potkut valmentajalleen" jne. Ette. Ette tietenkään.
Onko Brad de Veluwe sitten urheilija? Mielestäni on. Ei se, että hänen aivonsa eivät raksuta meidän ihmisten kanssa samoja latuja tarkoita, eikö se suhtautuisi asioihin niin kuin urheilijan parhaimmillaan kuuluisi. Voisiko jopa suomalaiset urheilijat ottaa mallia Brad de Veluwesta? Ehkäpä. Ympärille toimiva lähipiiri, aivot narikkaan ja keskittyminen olennaiseen. Urheilusta nauttimiseen.
Brad de Veluwen heinäkuussa juoksema maailmanennätys on ehdolla Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi Suomen Urheilugaalassa. www.suomenurheilugaala.fi
**Lotta Westerberg
**Kirjoittaja on Ravisuoran tuottaja, joka elää ja hengittää kaikenlaisesta urheilusta.