Lumileiri starttasi kolme viikkoa sitten Rovaniemeltä talvisista maisemista. Vietimme ensin neljä päivää vanhoissa kotimaisemissani, koska Suomen cupin toiset osakilpailut käytiin Rovaniemellä marraskuun alkupuolella. Siitä jatkoimme kisojen jälkeen suoraan kohti Leviä, jossa vietimme sitten reilu kymmenen päivää.
Tänä talvena onni suosi meitä, koska Levillä oli loistavat olosuhteet niin tykkiladulla kuin luonnonlumellakin. Tosin kelit olivat niin vaihtelevat, että kyllä Levinkin luonnonlumi oli koetuksella. Kuitenkin saimme tuon leirijakson vedettyä läpi hyvissä olosuhteissa. Muu maajoukkue leireili tuolloin Oloksella, mutta me kävimme vain päiväreissut Leviltä Oloksen kilpailuissa.
Levi on meidän perheelle toimiva paikka, koska siellä on lasten leikkipaikkoja, kylpylä, ym. kivaa tekemistä, joissa parivuotias ikiliikkuja saa myös energiaansa kulutettua. J Suksihuoltokin toimii loistavasti, koska Peltosen tiimi oli taas Levillä tekemässä hommia, jotta saatiin uutta kalustoa testattua.
Levin hyvän treenijakson jälkeen suuntasimme takaisin Rovaniemelle, jossa ollaan vietetty viimeinen vajaa viikko. Rovaniemellä oli viime viikonloppuna fis-kisat, joissa hiihdin vitosen pertsan kisan. Tuo kilpailu oli hyvä valmistava harjoitus kohti Rukaa.
Kaikki on lumileirin aikana mennyt suunnitelmien mukaan. Olen pysynyt terveenä ja saanut tehdä treenit hyvällä mielellä. Mieltä ei saanut mustaksi edes se, että tullessamme Leviltä takaisin Rovaniemelle, oli kaikki luonnonlumi kadonnut. Onneksi sentään säilölumilatu oli saatu pidettyä kohtuuhyvässä kunnossa.
Oli kiva viettää aikaa välillä lapsuuden kodissani ja nykyisessä mummolassa. Kaiken leireilyn ja kisailun lomassa ehtii aivan liian vähän käydä vanhempieni luona Rovaniemellä. Mutta onneksi ukki ja mumma kulkevat aina välillä reissussa mukana.
Nyt ollaan matkalla ajamassa Rovaniemeltä Rukalle. Siellä odottaa viikonloppuna tämän kauden tähän asti tärkeimmät kilpailut, Rukan maailmancupin minitour.
Perjantaiaamuna on takuuvarmasti perhosia vatsassa, kun kauden ensimmäinen maailmancupin sprintti on edessä perinteisellä hiihtotavalla. Odotan innolla lempimatkaani, koska kauden aikaisemmat sprinttihiihdot on mennyt hyvin. Toivottavasti tuo sama vire jatkuu, ja saan onnistuneita hiihtoja aikaan Rukalla. S
unnuntaina meidän auton nokka suuntaa vaihteeksi Etelä-Suomeen.. pääsemme kotiin pyörähtämään tämän melkein kuukauden Lapin turneen jälkeen.
Mona-Liisa Malvalehto