Ennen Yhdysvaltain osakilpailua Fernando Alonso sanoi, että Red Bullin vahvuus on nopeus ja Ferrari vastaus siihen on yhtenäisesti toimiva talli ja periksi antamattomuus. Ihan hyvä, mutta Ferrarin lähestyminen vaatii aivan liian paljon laskelmointia, todennäköisyyksillä pelaamista ja uskoa omaan onneen, siis vastustajan epäonneen.

Formula ykkösten maailmanmestaruuteen tarvitaan edelleen nopea, mielellään nopein auto. Lähtöpaikka eturivistä antaa varmuuden viedä kilpailu läpi ilman ihmeellisiä kikkoja. Tämä on ollut Sebastian Vettelin valtti koko loppukauden siitä lähtien, kun Red Bull sai autonsa taas toimimaan aika-ajossa. Ferrari taas on ontunut ratkaisevasti juuri aika-ajossa ja joutunut lähestymään kisastrategiaa täysin eri tavalla kuin päävastustajansa.

Austinin kilpailussa Ferrari käytti kaikki keinot vahvuuksiaan hyödyntäen. Felipe Massan vaihdelaatikon ”vaihto”, oli italialaisille tyypillinen ovela veto. Alonso saatiin pykälää ylemmäksi lähtöruudukossa ja vieläpä radan puhtaalle puolelle. Nämä kikat toimivat vain jos ratin takana istuu loistava kuljettaja, jos silloinkaan. Tällä kertaa Alonso kuitenkin teki oman osuutensa täydellisesti nousemalla heti neljänneksi, joka Vettelin voittaessa olisi varmistanut hänen mahdollisuutensa jatkaa mestaruustaistelussa. Kolmas sija lopputuloksissa ja Vettelin tippuminen toiseksi olivat jo suuria lahjoja. Niiden saamiseen tarvittiin onnea, kuten keskeyttämään joutuneen Mark Webherin epäonnea.

Vettelin murskaava ylivoimaisuus näytti rapisevan Lewis Hamiltonin ohitettua saksalaisen, mutta kyse oli paremminkin viisaasta ajamisesta. Hamiltonin auto käyttäytyi Austininin radan ”Suzuka-Silverstone” osuudella niin hyvin kuin kilpa-auto voi nopeasti suuntaa vaihtavissa rataosuuksissa yleensä käyttäytyä. Vettelin taas joutui samaisessa kohdassa ja muuallakin ajamaan enemmän riskirajoilla, joten maaliin pääsy ennen Alonsoa oli ilman muuta asetettava Hamiltonin vastustamisen edelle. Näin voi tehdä, kun tietää käytettävissä olevan riittävästi nopeutta.

Aaltoilevasti kauden loppua kohden suorittanut McLaren ryhdistäytyi merkittävästi USA:n näytöstä varten. Hamiltonin suoritus koko viikonlopun ajan oli suorastaan ihailtavaa katsottavaa ottaen huomioon, että olosuhteet tallin sisällä ovat britin lähtölaskennan varjossa olleet kisavalmistautumisen kannalta epäotolliset. Tulehtuneita suhteita on puitu mediassa voimakkaasti, mutta vaikeuksista ei näkynyt jälkeäkään Austinissa.

USA:ssa onnistuminen on koko F1-sarjalla hyvin tärkeää, mutta McLarenilla on paljon pelissä. Tallin yhteistyökumppanit on totta kai pidettävä tyytyväisenä ja lajin hyödyntämismahdollisuudet avattava Yhdysvalloissa toimiville päättäjille. Pitkällä tähtäimellä vieläkin tärkeämpää on kehittää tunnettuutta ja brändiarvoa McLarenin katuauton myynnin tueksi.

Brändiarvon kasvattaminen USA:n markkinoilla on myös F1-sarjan keskeinen tavoite. Lajin uudelleen lanseeraus näyttäisi onnistuneen hyvin. Austinissa oli lupaavasti yleisöä ja rata-alue on onnistuneesti suunniteltu amerikkalaiseen makuun sopivaksi. Maakatsomot sallivat omat telttatuolit ja oman matkailuauton katoltakin saattoi seurata kisaa.

Paikalla oleva yleisö on kuitenkin murto-osa siitä markkinasta, jota USA voisi Formula ykkösille parhaimmillaan tarjota. Television katsojaluvut pitää saada korkeiksi ja pari kilpailua lisää eri puolille mannerta. Vaikka Austinin ensimmäisestä kilpailusta puuttuikin dramaattiset tilanteet, oli se kilpailullisesti mitä todennäköisimmin jenkeille tyydyttävän mielenkiintoinen.

Todelliset tulokset Amerikan valloituksesta alkavat kuitenkin näkyä vasta kolmannen vuoden jälkeen.

Ensi viikonloppuna Brasilian GP:ssä ja etenkin Interlagosin arvaamattomissa olosuhteissa kauden 2012 mestaruus ratkeaa joka tapauksessa nopeudella - tai onnella.

Brasiliassa viimeistä McLaren –kisaansa ajava Lewis Hamilton ei kunnioita pätkääkään Vettelin ja Alonson välistä taistelua. Mikäli myös Jenson Button onnistuu Sao Paulossa, tulee ratkaisusta vieläkin tiukempi McLaren-kuljettajien napsiessa pisteitä kärkitaistelussa.

Mark Webberin keskeytys kolmannelta sijalta Austinissa muistutti tekniikan haavoittuvuudesta. Se on kiistatta Red Bullin heikkous verrattuna Ferrarin lähes pommin varmaan autoon. Luotettavuus on kuitenkin vain yksi niistä monista asioista, jotka voivat ratkaista mestaruuden.

Brasiliassa sää sotkee usein monien suunnitelmat ja laskelmat. Mahdollisuus omaan virheeseen on aina läsnä. Ferrarin epäonnistuminen Alonson varikkokäynnillä verotti lähes neljä sekuntia Austinissa. Mahdollisuudet voivat valua käsistä muiden töppäilyjen takia. Interlagosin ensimmäinen kaarre on tunnetusti ahdas.

Nopeudella pääsee karkuun, onnella selviää kiperistä tilanteista.

Tuntuu uskomattomalta, että F1-sarjan käsikirjoitus menee jälleen kerran näin nappiin. Merkit mestaruuden ratkaisun venymisestä viimeiseen kilpailuun ovat kyllä olleet ilmassa koko kauden ajan, joten aivan ihmeellinen tilanne ei sinänsä ole.

Kaikki kuitenkin tuntuu täydelliseltä, liian täydelliseltä. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta lajin historiaan peilattaessa. Aina on paljon puhuttu kisojen manipuloinnista ja jopa yhteisesti sovituista tapahtumista. F1-kulissien takana tapahtuu aivan uskomattomia asioita, ja vaikka se ikävältä kuulostaakin, tuloksiin vaikuttamiseen on kaikki mahdollisuudet.

Ferrarin ja Alonson eväät vastustaa Red Bullia ja Vetteliä edellyttävät nopeuden puutteessa siis liian paljon laskelmointia, todennäköisyyksillä pelaamista ja uskoa onneen.

Eli juuri niitä asioita, joihin vaikuttamiseen Bernie Ecclestonella on mestarillisen maagiset taidot – ja valta.

Jukka Mildh